Puulan retki 21.-23.7.2017

Puulan Kävijät kutsuivat Melanvilauttajat Puulalle melomaan. Lähdin MeVin puolesta ohjaamaan retkeä, koska Puulalla käyminen oli kiinnostanut jo pitkään. Oli myös mukavaa lähteä ohjaamaan retkeä yhteistyössä paikallisen melontaohjaajan kanssa. Saimme reitille sellaisia kohteita, joita emme ilman paikallistuntemusta olisi todennäköisesti löytäneet!
Retki oli Mevin ensimmäinen viikonloppuretki tälle kesälle ja kenties sen vuoksi kiinnostuneita riitti. Onneksi saimme kaikki halukkaat otettua retkelle mukaan, koska mukaan lähti vielä yksi melontaohjaaja Mevistä. Taustoitukseksi tälle, että liiton ohjeistus melontaohjaustoiminnalle on, että viittä kajakkia kohden olisi yksi melontaohjaaja. Meitä oli lopulta yhteensä 16 melojaa 15 kajakissa.

1. päivä: Tähtiniemi - Soisalonselkä - Alttarikivi -Komurinsaari - Laajasalon retkisatama, 15,6 km

-Matka 15,6 km
-Melonta-aika 4 h 20 min
-Keskinopeus melottaessa 11:32 min/km
-Reittikartta lopussa.

Jyväskylän porukka pakkasi paatit Naattian vajalla perjantaina aamupäivällä klo 9.30 alkaen. Viimeinenkin auto pääsi varttia vaille yksitoista liikkeelle kohti Kangasniemeä. Tapasimme Puulan Kävijöiden osallistujat Kangasniemen keskustassa läpiajoparkkialueella, johon myös traileriauton sai mukavasti pysäytettyä. Ajoimme autokaravaanina Tähtiniemeen, josta retki alkoi.

Kangasniemellä tapasimme Puulan Kävijöiden melojat. Tästä lähdettiin autoletkana kohti Tähtiniemeä, mistä retki aloitettiin.

Retkemme lähtöpaikka oli Tähtiniemi, jossa sijaitsee yksityinen venelaituri ja vesillelaskupaikka. Puulan Kävijät olivat neuvotelleet meille pysäköintiluvan rannan parkkialueelle ja tietysti myös lähtöluvan rannasta.

Tummapilvinen taivas ja ukkosen jyrähtely hoputtivat meitä kajakkien pakkaamiseen. Lopulta klo 13.30 jälkeen kaikki alkoivat olla vesillä ja vesisade alkoikin rummuttaa kajakkeja ja vedenpintaa. Kiskoimme vettäpitävää päälle ja lyhyen yhteisen ohjeistuksen jälkeen lähdimme Puulan Kävijöiden Titta kärkimelojana melomaan kohti lounaspaikaksi suunniteltua Papusaarta.

Papusaaren retkiasataman keltainen rantautumispaikkamerkki näkyy oikealle. Retken alku melottiin vesisateessa.

Papusaareen oli matkaa vajaat 2 km ja siellä oli melojillekin osoitettu rantautumispaikka ja keittokatos sekä huussi. Olimme n. klo 14 hujakoilla Papusaaren edustalla, mutta tässä kohtaa vettä tuli aika rutkasti ja kelluntapalaverin päätteeksi päätimme jatkaa matkaa kohti n. 2 km päässä sijaitsevaa Soisalonselän retkisatamaa. Toiveissa oli, joskos sade loppuisi ennen kun ennätämme sinne.

Matkalla kohti Soisalonselkää koukkasimme ihastelemaan suoraan veden partaalta nousevaa kalliojyrkännettä.

Melontakeli oli varsin tyyni ja porukkamme eteni mukavasti yhdessä koossa isosta melojamäärästä huolimatta.

Rantauduimme Soisalonselän retkisatamaan, jossa oli tarjolla myös silokalliorantaa. Porukkamme taisi rantautua ainakin neljästä eri kohdasta. Soisalonselän viereisen saaren jyrkänteissä oli hieno pilarimuodostuma.  

Saavuimme Soisalonselälle noin puoli kolmelta. Paikalla oli nuotiorinki, polttopuuvaja sekä huussi. Onneksemme sade oli jo loppunut, joten pääsimme pitämään kuivan lounastauon. Ison porukan kanssa tuli selväksi, että taukojen pituuksia on hyvä määrittää jo pysähdyttäessä. Tauko kesti lopulta noin tunnin.

Lounaan jälkeen meloimme vajaat puoli kilometriä lähes suoraan itään katsomaan Alttarikiveä eli yhtä Puulan kuuluisimmista raukeista. 

Perjantaina nähtiin myös ainakin kolmeen otteeseen kuikkia, joista viimeisimmällä pariskunnalla oli myös pari poikasta mukanaan.

Meloimme Alttarikiveltä itäisen Puulan saaristossa puikkelehtien ja maisemia ja kallioita ihaillen Komurinsaarelle. 

Osa porukasta rantautui Komurinsaareen ja muutamat kävivät etsimässä geokätkön. Kaikki eivät kuitenkaan halunneet rantautua, sillä matkaa yöpymispaikkaan oli enää reilut 2 km. Lähdin kärkiporukan neljän melojan kanssa edeltä Laajalahden retkisatamaan. Sää oli tässä vaiheessa mitä kaunein ja suht tyyni.

Laajalahden retkisataman hiekkarannalle oli helppo rantautua.

Laajalahden retkisatamassa oli keittokatos, puuliiteri, nuotiorinki ja huussi. Telttapaikkoja oli vähän soveltaen vähintään yhdeksän.

Loppuporukka saapuu Laajalahteen.

Ensimmäinen melojaryhmä rantautui n. 18.20 yöpymispaikan rantaan. Loput liittyivät seuraan n. 18.50, minkä jälkeen leiriydyimme yöksi. Melontamatkaa kertyi ensimmäiselle retkipäivälle n. 15 km. Koko porukkamme mahtui Laajalahteen kahdeksalla teltalla. Yksi telttapaikka keittokatoksen takana metsässä jäi jopa käyttämättä. Ison porukan kanssa yöpymispaikkojen telttapaikkamäärä on yksi rajoittava tekijä. Olimme vaihtaneet yöpaikan Laajalahteen, koska Soisalonselän retkisatamaan näin iso porukka ei olisi mahtunut.
Melonnassa on mukavaa, että eväitä valitessa ei tarvitse olla huolissaan niiden painosta. Ruokaryhmämme kokkasi jälkkäriksi appelsiinimuffinsseja, jotka kypsennettiin nuotiossa appelsiininkuoressa. Kinkkisimmäksi osioksi osoittautui appelsiinin kovertaminen tyhjäksi lusikalla tai siihen lähinnä upposi paljon enemmän aikaa kun taikinan sekoittamiseen. Paras jako lienee, että kukin huolehtii omasta appelsiinistaan :).

Iltaherkuksi ruokaryhmämme kokkasi appelsiininkuorissa kypsennettäviä suklaamuffinsseja. Pienen säädön jälkeen totesimme, että muffinssit kypsyvät parhaiten kun appelsiinin kietoo folioon ja sijoittaa sen punahehkuisille hiilille reiluksi kymmeneksi minuutiksi.

Kypsä muffinssi oli lusikkaruokaa. Pari minuuttia lisää kypsennystä olisi ollut hyvä idea, mutta emme malttaneet enää odottaa :).

Illalla vielä ripsaisi vähän vettä ja kuulimme ukkosen jyrähtelyä, mutta salamointia ei näkynyt ja jyrinäkin tuntui tulevan saaren toiselta puolelta. Kuvassa oleva lintupesua taisi olla isokoskeloita, joita näimme moneen otteeseen.

2. päivä: Laajalahden retkisatama - Korppivuori - Pienen Paatsalon retkisatama - Karhulahti - Hirsisaaren retkisatama 

-Matka 19,4 km
-Melonta-aika 4 h 20 min
-Keskinopeus melottaessa 13:20 min/km.

Aamulla lähtöajaksi sovittiin klo 10 ja kymmentä yli kymmenen kaikki olivat jo vesillä.

Lähdimme Laajalahdesta melomaan Puukonsaaren pohjoisrantaa kohti. Simpiänselkä oli hyvin tyyni ja pysähdyimme ihailemaan lähes rasvatyyntä pintaa.

Sää hemmotteli meitä: sekä Kangasniemelle että Hirvensalmelle oli luvattu vesisadetta puolenpäivän paikkeilla. Meillä oli puolipilvistä ja hyvin tyyntä. Mikäs siinä oli liplatellessa eteenpäin. 

Aamupäivän melontaosuus Isolle Paatsalolle oli hyvin leppoisa. Ihmettelimme Puukonsaaren rantakallioita ja Ison Paatsalon rantakivikkoa.

Navigointia varten meillä oli 1:50000 laminoidut A4-kartat (vasemmalla) sekä ohjaajilla tarkemmat 1:30000 laminoidut A3-kartat (oikealla). Kartat jäivät Mevin Naattian vajalle, missä ne ovat seuralaisten käytettävissä tulevilla retkillä.

Kiersimme Ison Paatsalon Pitkälahdessa sijaitsevan saaren ympäri ja kävimme ihmettelemässä Korppivuorta vesiltä.

Rantauduimme klo kahdentoista paikkeilla Isoon Paatsaloon ja kävimme jalkapatikassa Korppivuoren päältä ihailemassa Simpiänselälle avautuvaa maisemaa. Hyvää rantautumispaikkaa näin isolle porukalle ei oikein löytynyt, mutta nostelimme kajakkeja pidemmälle rantapusikkoon, jotta kaikki pääsivät maihin. Korppivuorelle löydettiin kartan ja ylämäen avulla :).

Korppivuoren valloituksen jälkeen meloimme naapurisaari Pieneen Paatsaloon, jonka retkisatamassa pidimme lounastauon puoli kolmen ja puoli neljän välillä. Pieni Paatsalo tarjosi meille hiekkarannan ja monet kävivät lounaan lisäksi myös uimassa. Sää oli lämmin ja tuntui vaiheeksi ihan kesältä!

 Lounaan jälkeen lähdimme kohti Rasisaaria ja kartalla hauskalta näyttävää "laguunia". Ryhmän ensimmäiset pääsivät katsomaan tätä hauskaa lahtea pienellä sisäänkäynnillä. Sitä vahti kuitenkin laiturilla aurinkoa ottava mökkeilijä, jonka mielestä ison ryhmämme ei sopinut meloa yksityiseen rantaan. Jäimme suosiolla odottamaan jo kapeasta aukosta sisään meloneita. Jatkoimme matkaa kohti Karhulahtea.

Karhulahdessa oli kummallakin puolella hienoa kalliota ja paikka on ehdottomasti vierailun arvoinen. Tässä ilmeisesti Kirkkokalliona tunnettu Karhusaaren kallio. 

Rantauduimme kapealle Karhusaarta ja Siekkisensaarta yhdistävälle kannakselle ja kävimme kävelemässä Kirkkokallion päälle ja laskeuduimme myös kallion juurelle, mistä tämä kuva on otettu.

Näkymä Karhulahdelle Karhusaaren Kirkkokallion päältä. 

Kannaksen yli oli kantomatkaa n. 30 metriä. Yhteistuumin saimme kaikki kajakit nostettua Karhulahden puolelta Simpiän puolelle. Tästä oli vielä n. 2,5 km melonta Hirsisaaren retkisatamaan. Tällä matkalla letka venyi pitkäksi, toisilla painoi jo päivän melonnat, toisilta löytyi vielä vauhtia. Moottoriliikennettä Puulalla on hyvin vähän ja esimerkiksi tällä pätkällä reitillemme ei osunut mitään muita veneitä.

Hirsisaaren länsipuolen retkisatamassa. Itäpuolella oli veneilijöille paremmin sopiva suojainen lahdenpohjukka. Kajakit sai tästä länsipuolelta helpommin rantaan. Telttapaikkoja riitti jokaiselle meidän kahdeksalle teltalle. Hirsisaaresta löytyi nuotiorinki, puuliiteri ja huussi.

3. päivä: Hirsisaaren retkisatama - Rämiäisen Pitkälahti - Hernesaaren ja Ristonsaaren väli - Vuohisaari - Tähtiniemi

-Matka 18,3 km
-Melonta-aika 3 h 46 min
-Keskinopeus melottaessa 12:21 min/km

Sunnuntaina tuuli enemmän kuin perjantaina ja lauantaina. Lähtöajaksi sovittiin 9.30 ja vartin päästä siitä olimme kaikki vesillä ja lähdimme kohti pohjoista pieneen vastatuuleen Kuvaanluotoja kohti. Meloimme aina seuraavan saaren tuntumaan tuulensuojaan, jossa kokosimme porukan kasaan. Yhden kajakin evä ei toiminut ja sitä koetettiin korjata ensimmäisellä luodolla, jossa korjausporukka rantautui luodolle. Ikävä kyllä evää ei saatu kuntoon. Sen sai kuitenkin vedettyä alas, joten sitä vedettiin lisää alas ja matka jatkui. Reitti kulki Pauninselän sivua luoteeseen Rämiäisen ohi.

Päivän vastatuuliosuus alkaa olla suoritettu, kun porukkamme pääsi puikkelehtimaan saarten Ristonsaaren ja Hernesaaren välistä muovikajakit keulilla. Jatkoimme Kaurasaaren eteläpuolitse matkaa kohti Vuohisaaren retkisatamaa. 

Sunnuntain lounastauko pidettiin Vuohisaaren retkisatamassa. Täältäkin löytyi nuotiorinki, huussi ja puuliiteri.

Ryhmämme viisitoista kajakkia täyttivät Vuohisaaren rannan, mutta onneksi väliin sopi vielä kaksi kaksikkoa, jotka sattuivat paikalle kesken lounastaukomme. Nuo kajakit olivat ainoat muut melojat, jotka näimme retken aikana.

Koko 16 melojan poppoomme saatiin ryhmäkuvaan Vuohisaaren lounastauon lopuksi. Tietysti melontakamppeet päällä!

 Lounaan jälkeen meloimme pienten saarten ohitse Lauttaniemelle. Siitä jatkettiin Kortesaaren ja Ollinsaaren välistä Kontiomäen edustalle. Kontiomäeltä löytyy luola, mutta ranta oli sen verran kinkkinen, että näin isolla porukalla emme lähteneet rantautumaan. Matka jatkui Tähtiniemeen, jonne saavuimme vartin yli kolme. Kajakkien purkamisen, autojen pakkaamisen ja kajakkien sitomisen jälkeen pääsimme lähtemään vartin yli neljä rannasta.

Tähtiniemessä oli vuorossa tavaroiden purku ja kajakkien sitominen kuljetusta varten. Ajoimme Kangasniemeen huoltoasemalle vielä loppukahveelle, mistä sitten kangasniemeläiset suuntasivat omille teilleen ja melanvilauttajat Naattian vajalle. 

Retken reitti: lähtöpaikka Tähtiniemi merkitty Googlen punaisella merkkitäpällä. Yöpaikat merkitty punaisilla tähdillä (itäisempi Laajalahti, läntisempi Hirsisaari) ja lounaspaikat sinisillä tähdillä (itäisin Soisalonselkä, eteläisin Pieni Paatsalo ja pohjoisin Vuohisaari). Kiitos reittijäljestä Hannu Jaloselle!

Puulalla oli rauhallista meloa. Moottoriveneitä nähtiin eniten viimeisen tunnin aikana kun lähestyimme Tähtiniemeä. Perjantaina kenties vesisateen takia emme nähneet kuin muutaman veneen. Launtaina veneitä oli niin ikään kourallinen. Saaristo on kaunista ja matka tuntuu etenevän kun jatkuvasti maisemat vaihtuvat. Maastokarttaan merkityissä kivikkoisissa niemenkärjissä ja kapeikoissa oli syytä olla tarkkana. Onneksi  meillä oli osa porukasta muovikajakeilla liikkeillä, näin meillä oli tiedustelijoita etsimässä sopivaa reittiä lasikuitukalustolle. Suunnistuksen suhteen on myös syytä olla tarkkana, koska saaria on paljon ja edestakaisin ei ole kiva meloa. Korppivuori on selkeän rantautumispaikan puutteesta huolimatta käymisen arvoinen paikka. Myös Karhulahdessa kannattaa ehdottomasti käydä. Puulalla piisasi hienoja kallioita monessa paikassa ja Ison Paatsalon itärannalla on myös komea kivikko. Retkisatamat ovat hyvin huollettuja ja kaikissa oli polttopuuta kirveellä ja sahalla pilkottavaksi. Myös huussit olivat siistejä ja monesta jopa löytyi vessapaperia.
Oli hienoa päästä käymään Puulalla, kiitos Puulan Kävijöille tästä!

Hossan reissu 10.-14.7.2017

ma 10.7. Saapuminen Peurapirtille Hossaan, reskutustreenit halukkaille

Aamulla kasin paikkeilla kiinnitettiin edellisenä iltana Melavilauttajien vajalla pakattu kajakkitraileri autoon ja pakattiin viimeisen reissukamat kyytiin. Matka kohti Hossaa alkoi huoltsikan ja kärryn rengaspaineiden tsekkauksen kautta. Todettiin, että hidastetöyssyt on aika myrkkyä kajakkikuorman kanssa ilman kunnon jousitusta. Matka sujui mukavasti, tosin huomasimme, että polttoainetta kului tuplasti suhteessa ajeluun ilman traileria. Tämän takia käännyttiin Suomussalmella parin kilometrin jälkeen takaisin, kun tajuttiin, että tuossa taisi juuri mennä viimeiset huoltoasemat ohi. Käytiin tankkaamassa auto täyteen ennen Hossaa. Sieltä lähimmälle huoltoasemalle olisi aika pitkälti.
Loppumatkasta selvisi, että yhden paikallisen yrityksen pihassa oli bensapumput, mistä sai 98 menovettä suolaiseen 1,9 e/l hintaan. Muuten lähin huoltoasema oli Ruhtinansalmen Teboil, jossa sielläkin oli tarjolla vain ysikasia ja silläkin oli hintaa normaalia enemmän.

Trailerikuorman saapuessa muu retkue oli jo päässyt perille reissun tukikohdaksi vuokraamallemme Peurapirtti -vuokrakämpälle. Kyseessä oli Melanvilauttajien seuraretki ja meitä iloisia vilauttejilijoita oli mukana 11.
Peurapirtti sijaitsee Iso-Valkeainen järven rannalla Hossan kansallispuistossa ja miljöö on kaunis. Meillä oli käytössämme mökin ja saunan lisäksi laituri, hiekkaranta, puuliiteri ja huussi. Mökin sisätiloissa oli kaksi huonetta, joista toisessa yksi kerrossänky ja toisessa kaksi kerrossänkyä. Porukasta suurin osa majoittui kuitenkin ulkona joko riippumatossa tai teltoissa. Kämpän ympäristössä oli paljon hyviä telttapaikkoja.

Retkeläisiä Peurapirtin nuotipaikalla. Itse tupa näkyy takana. Peurapirtissä oli kerrossänkyjä kahdessa huoneessa, toisessa 4 henkilölle ja toisessa kahdelle. Lisäksi siellä oli oikein pätevä sauna ja erillisessä rakennuksessa puuvarasto ja huussi. Rannassa oli laituri ja soutuvene.

Maanantai-iltana lämmitimme saunan ja kaksi porukastamme suoritti paripelastusharjoituksen mökin rannassa. Molemmat pääsivät takaisin kajakkiin ja saivat pelastettua veden varaan joutuneen kaverin takaisin. Näitä taitoja ei tekisi pahaa harjoitella kenellekään..

Reissun alkupalaveri Peurapirtillä.

ti 11.7. Julma-Ölkky, Ala-Ölkky, Somerjoki ja järvireitti n. 20 km

Ensimmäinen melontapäivä aloitettiin Julma-Ölkyn pysäköintialueelta. Jätimme kaksi autoa reitin loppupisteeseen ja kolme autoa ajettiin perille asti. Purimme kajakit autoista ja pakkasimme ne päivän retkeä varten. Lähimme liikkeelle aika tarkkaa klo 11.

Porukkamme siirtyi vesille Julma-Ölkyn pysäköintialueen tuntumasta moottorivenevajan viereisestä rannasta (takana vasemmalla).

Jo alkumatkasta pysähdyimme ihailemaan komeita kallioita, joissa näytti olevan myös kalliomaalauksia.

Patikointireitti ylittää rotkojärven riippusiltaa pitkin varsin jylhissä maisemissa. Näimme patikoijia polkureitillä ja täytyy todeta, että meloen olisit jo perillä :).

Julma-Ölkyn pirunkirkko.

Tässä kohtaa olemme jo kääntyneet melomaan takaisin kohti etelää ja Julma-Ölkyn pysäköintialuetta.

Meloimme Julma-Ölkyn rotkojärvellä niin pitkälle kuin sitä ilman kantamisia päästiin (n. 3 km). Matkalla ihailtiin hienoja maisemia ja bongattiin jänniä kalliomuodostumia mm. pirunkirkko ja kalliomaalauksia. Matkamme jatkui Julma-Ölkyn edestakaisin melonnan jälkeen Ala-Ölkylle. Yhdyspuro järvien välissä ei ole melottavissa, joten rantauduimme pysäköintialueen tuntumaan ja kannoimme kajakit Ala-Ölkylle. Tätä varten Ala-Ölkyn puolelle oli rakennettu kajakkien siirtämistä helpottava ränni, jonka kautta kajakit oli helppo laskea järven rantaan. Muutama sata metriä piti kantaa ennen ränniä.

Kantopätkä Julma-Ölkyltä Ala-Ölkylle. Pysäköintialue oli lähes täpötäynnä autoja, kuten kuvasta näkyy. Uusi kansallispuisto on tainnut houkutella paikalle muitakin kuin meidät :). Kajakit olivat päiväretkivarusteissa varsin tyhjiä, joten kantaminen onnistuin kahden melojan voimin.

Loppumatkasta kantamista oli auttamassa vartavasten melojille tehty ränni, jota pitkin paatti kulki mukavasti alamäkeen.

Meloimme Ala-Ölkyn läpi järven toisessa päässä sijaitsevalle laavulle, missä pidettiin lounastauko. Tauko jäi lyhyeksi, sillä paikka kuhisi öttiäisiä, jotka olivat kerrassaan riemuissaan melontaporukastamme. Popsimme lounaat naamaan pikavauhtia ja pari porukasta kävi tiedustelemassa ensimmäiset kosket.

Ala-Ölkyn eteläpäässä sijaitsevalle laavulle oli helppo rantautua.

Lounastaukoamme vauhditti paikan runsas hyttyspopulaatio.

Lounaan jälkeen lähdimme melomaan Somerjokea alaspäin. Joki kärsi jonkinmoisesta veden puutteesta. Kajakkien pohjien suhteen teki pahaa, koska kosket olivat pääasiassa yhtä kolinaa ja pohjakiviin juuttumista. Meillä kesti kaksi tuntia kolmen kilometrin pätkässä. Jatkoimme jokipätkän putkeen pitäen vain lyhyen kellunta ja moraalinnostatustauton Lihapyörteen laavun kohdalla olevassa suvannossa. Somerjoen lopussa oli tukki poikittain virrassa, joten rantauduimme suosiolla ja pidimme maatauon ennen järvipätkälle lähtemistä. Tässä myös saatiin pitkäksi venähtänyt porukka kasaan.

Reissun vastuuvetäjä Maarit antaa viime hetken ohjeet koskea varten ennen Somerjoelle lähtemistä.

Ensimmäinen koski oli vähävetinen ja lähes kaikki kajakit ottivat pohjakosketusta. Tässä opittiin, että vauhtia vaan niin kyllä niistä läpi pääsee.

Yksi alkureitin koskista.

Porukkamme eteni letkana joella ja edellä menevään pyrittiin pitämään riittävä turvaväli.

Erityisesti loppupuolella Somerjokea vettä ei enää riittänyt ja kajakkeja piti hinata virrassa.

Loppupäivä meni järveltä toiselle meloessa. Välissä oli pieniä ja onneksi vähän enempivetisiä koskia kuin mitä Somerjoki oli. Tällaisella järvien välisellä koskella tuli yksi pahempi vaaratilanne, kun yksi kajakki juuttui poikittain kapeassa kohdassa ja kaksi seuraavaa melojaa rysähti samaan syssyyn kääntyen myös poikittain. Mallu ja Risto saivat sumpun purettua jalkautumalla omista kajakeistaan. Minä olin tulossa joukon viimeisenä ja ainoa mitä pystyin tekemään oli estää vielä omaakin kajakkiani rymähtämästä joukon jatkoksi. Onneksi tästä selvittiin säikähdyksellä ja jäljellä oli vielä yksi koski, ettei tuo epäonninen lasku jäänyt kenellekään päivän viimeiseksi kokemukseksi.

Ruuhkaa Hakokoskessa: juuri ennen siltaa oli muutama pintakivi, joihin yksi kajakki otti kiinni ja kääntyi poikittain. Pari seuraavaa laskijaa jäi samaan jumiin, mutta onneksi kaikki saatiin turvallisesti ulos kajakeista.

Päivän melonnan päätöspiste Huosivirran tulenteko- ja pysäköintipaikka.

Rantauduimme loppupaikkaan Huosivirran tulentekopaikalle siinä vartin yli kuusi. Yksi auto lähti viemään Julma-Ölkylle jääneiden autojen kuskeja hakemaan autoja ja loput melojat jäivät huoltamaan kalustoa valmiiksi pakkausta varten. Välinerikkoja ei onneksi ollut tullut lukuisista pohjakosketuksista huolimatta! Palasimme Peurapirtille kokkaamaan päivällistä, saunomaan ja lepäämään pitkän melontapäivän jäljiltä. Matkaa tuli 19,7 km, mutta etenemistahti oli paikoin hyvin hidas ja iso osa porukasta oli ollut ensimmäistä kertaa elämässään retkikajakilla koskessa. Olisi ollut hienoa jos vettä olisi ollut vähän enemmän erityisesti Somerjoessa, mutta eipähän vauhti päässyt liian hurjaksi. Illalla Mallun kysyessä kuka kaipaisi enemmän vauhtia seuraavalle koskipäivälle, kaikki nostivat kätensä ylös.

Kajakit saivat trailerikyydin takaisin Peurapirtille.

Illanviettoa nuotiolla Iso-Valkeaisen rannassa.

ke 12.7. Iso-Valkeainen - Keski-Valkeainen - Ala-Valkeainen - Kokalmus - Pitkä-Hoilua ja takaisin, vajaa 10 km

Keskiviikkona sää oli reissun sateisin. Ohjelmassa oli lähijärvillä retkeilyä ilman kajakkien roudaamista autoilla. Lähdimme Peurapirtin rannasta melomaan Iso-Valkeaista etelään kohti Muikkupuroa.

Muikkupurosta päästiin melomalla läpi. Leveyttä riitti retkikajakeille, hiekkapohjaan otti kyllä kiinni muutaman kerran.

Matalin paikka oli pian puron ylittävän sillan jälkeen.

Muikkupuron jälkeen jatkoimme melontaa Keski-Valkeaisen halki seuraavalle puropätkälle. Tätä pätkää päästiin rantautumiskepeillä tökkien n. puoleen väliin ennen kun purossa alkoi olla poikittain puita ja mutkat kävivät pitkille retkikajakeille liian jyrkiksi. Nostimme kajakit puron vieressä kulkevalle polulle ja hinasimme ne seuraavalle järvelle Ala-Valkeaiselle.

Ala-Valkeaisen ja Kokalmuksen välinen puropätkä päästiin kajakeissa, mutta eteneminen oli välillä enemmän pohjasta työntelyä kuin melontaa.

Kokalmuksen nuotiopaikalla pidettiin evästystauko sateen tauottua hetkeksi.

 Meloimme Kokalmusta pitkin Kokalmusniemen ympäri ja rantauduimme karttaan merkitylle ensimmäiselle ylityspaikalle Ala-Valkeaiselle. Kaksi melojaa jatkoi Pitkä-Hoiluaa pitkin seuraavalle ylityspaikalle. Muut kävivät kävelemässä polulla ja samalla vähän oikomassa jalkoja.

Osa porukasta kävi patikoimassa Ala-Valkeaisen ja Pitkä-Hoiluan välisellä polulla. Kannoimme kajakit Pitkä-Hoilualta Ala-Valkeaiselle. Kantomatkaa oli n. 40 m ja ainakin yhdessä kohtaa oli vanhat apupuut, jotka olivat ajan saatossa aika totaalisesti lahonneet.

 Patikoinnin jälkeen melottiin takaisin Ala-Valkeaista pitkin pohjoiseen, roudattiin kajakit suosiolla polkua pitkin Keski-Valkeaiselle. Suurin osa meloi Muikkupurosta läpi vasta virtaan ja Muikkupuron jälkeen oli enää lyhyt matka takaisin Peurapirtille.

Paluumatkalla Muikkupuron edustalla Iso-Valkeaisella vedessä oli siitepölyä ja piti olla tarkkana ettei jäänyt jumiin hiekkasärkälle. Pari melojaa päätyi kantamaan kajakit kapeimmasta kohdasta yli.

to 13.7. Peranganjoki 15 km

Torstaina oli vuorossa Peranganjoen melonta. Mallu oli käynyt tiedustelemassa lähtö- ja rantautumispaikat siten, että molempiin pääsi varmasti trailerin kanssa.

Päivän melontaosuudelle lähdettiin Iso-Perankajärven itäpäädyssä sijaitsevan vedenottamon tuntumasta.

Peranganjoen suu Iso-Perankajärvellä.

Reitin ensimmäiset reilut 10 koskea olivat koskiluokitukselta I-koskia ja tällä kertaa vesi riitti hyvin ja matka taittui joutuisasti ilman pohjakosketuksia.

Matkalla oli kaksi II-luokan koskea, joista ensimmäisen laski ainoastaan joukon kokenein koskimeloja Risto.

Muu porukka roudasi kajakit polkua pitkin ensimmäisen II-kosken ohi.

Tässä lähestytään Hevonperseenkoskea, jonka rannalla lounaslaavupaikkamme sijaitsee.

Lounastauko pidettiin Hevonperseenlaavulla, jossa ei onneksi ollut mitenkään järkyttävän paljon mäkäräisiä, mitkä olivat käyneet sankoin joukoin kimppuumme joella.

Puolen matkan jälkeen mäkäräiset alkoivat todella piinata melontaporukkaamme. Tässä Riku on suojautunut noilta maanvaivoila buffin avulla. Kaikkein piinallisinta oli kajakissa odottaminen, kun Mallu ja Risto kävivät tiedustelemassa II-luokan koskia rannalta käsin. Reitin toinen II-luokan koski oli Pitkäkoski, joka oli suora ja vettä oli riittävästi. Kolmea melojaa lukuun ottamatta kaikki laskivat kosken. Nämä kolme kulkivat jalan kosken alle ja vapaaehtoiset toisen kerran laskijat laskivat heidän kajakkinsa koskesta läpi.

Päätimme päivän melonnan ihan Peranganjoen loppuun, minne pääsi ajamaan autolla. Tässä kajakkeja laitetaan valmiiksi lastaukseen.

Peranganjoki oli melonnallisesti helppo, kakkosen kosket olivat molemmat ohitettavissa polkua pitkin. Suurin miinus oli todella ärhäkkä ja runsas mäkäräismäärä. Kaikilla olivat kasvot ja käsivarret enemmän tai vähemmän syötyjä ja parilla porukasta turposi naama aika ikävästi puremien jäljiltä. Minulla oli päällä neopreenikauluksinen melonta-anorakki ja jälkikäteen laskin, että pääasiassa kaulan alueelle oli tullut n. 300 puremaa. Rannassa kajakkeja pakatessa huomasin, että kaulus puristaa paljon tavallista enemmän: ei ihme, kaula oli ainakin sentin verran turvonnut suoraan edestä katsottuna kumpaankin suuntaan. Anorakkia ei kuitenkaan uskaltanut tässä kohtaa riisua, jotta ei joutuisi muualtakin mäkäräisten ruoaksi. Popsin kyypakkauksen kaikki kolme kortisonitablettia ensiavuksi.
Pakkasimme kajakit pikavauhtia traileriin ja autoon päästyäni riisuin anorakin. Turvotusta oli kaulan lisäksi kasvoissa. Soitin Kuusamon päivystykseen, mistä sain ohjeeksi, että jos turvotus ei laske tunnin sisään olisi asiallista lähteä päivystykseen eli n. 80 km päähän Kuusamoon. Hoidimme turvonneita alueita veteen kastetuilla buffeilla viilennykseksi. Peurapirtille päästyämme kävin uimassa ja pidin kasvoja ja kaulaa viileässä vedessä mahdollisimman kauan. Turvotus oli täysin ennallaan ja kortisonitabletit eivät saaneet aikaan mitään näkyvää vaikutusta. Toisella retkueemme jäsenellä kyypakkauksen nauttiminen oli laskenut toisen silmän umpeenturpoamisen hyvin nopeasti. Soitin lisäkonsultaatiota ja sain neuvoksi, että antihistamiinin pitäisi auttaa. Valitettavasti kellään koko retkueestamme ei ollut antihistamiinia mukana. Soitin Hossan luontokeskukseen, mutta he olivat juuri antaneet viimeiset antihistamiininsa koiralle. Neuvoivat kuitenkin soittamaan leirintäalueelle.
Leirintäalueen yhdellä työntekijällä oli omia henkilökohtaisia antihistamiineja, joita hän lupasi antaa minulle. Kävimme leirintäalueella hakemassa pari tablettia Tuulix-antihistamiinia, joka lopulta sai turvotuksen laskemaan. Söin vielä yötä vasten toisen kyypakkauksen lääkärin ohjeen mukaan. Turvotusta oli reilusti jäljellä aamulla ja kesti useamman päivän ennen kuin se lopullisesti hävisi. En ole koskaan aikaisemmin saanut tällaista allergistareaktiota hyönteisen pistoista, joten tuo pisti vähän miettimään. EA-laukkuun tuli myös lisättyä antihistamiinia.
Luontokeskukselta kommentoitiin, että onhan se tiedossa, että Peranganjoella on mäkäräisiä tähän aikaan vuodesta. Ikävä kyllä me emme olleet tästä kuulleet eikä tietoa löytynyt puiston nettisivuilta. Joskos he nyt olisivat lisänneet sen sinne.

Mäkäränpuremia oli reilusti erityisesti käsivarsissa ja kasvojen alueella kaikilla Peranganjoella meloneilla, onneksi suurin osa selvisi ilman pahoja turvotuksia. Tämä kuva on otettu perjantaina: torstaina päällä olleen paidan hihanpituus näkyy tässä selvästi. Koskessa meloessa tai ylipäätään meloessa mäkäräisiä oli aika haastavaa hätistellä pois. Ensi kerralla mukaan hyttyshuppu ja mäkäräiskarkotetta!

pe 14.7. Värikallio 8,2 km kävely + paluuköröttely Jyväskylään Raatteentien kautta

Viimeisenä reissupäivänä melonta vaihtui jalkapatikkaan, kun kävimme Lihapyörteen pysäköintialueelta Värikalliolla ympyrälenkkiä pitkin. Pakkasimme tavarat ja kajakit autoihin Peurapirtillä ja siirryimme aamupalaverin jälkeen Lihapyörteen P-alueelle.

Perjantaiaamuna keräännyimme Peurapirtin rannan laiturille aamupalaveriin ennen lähtöä.

Opastaulun reittikartta Lihapyörteen pysäköintialueella. Kuljimme tuon keltaisella merkityn reitin vastapäivään.

Reitti oli hyvässä kunnossa ja märillä kohdilla oli pitkospuut ja järkillä paikoilla pääsääntöisesti puiset portaat.

Kävimme sillalta ihmettelemässä Somerjoen alkupään koskea, jonka olimme tiistaina laskeneet läpi.

Värikalliota pääsi ihailemaan veden päälle rakennetulta tasolta.

Ruokaryhmämme popsi lounaaksi ruokatermarissa kypsytettyä tonnikalakermapastaa höystettynä sinapilla. Oli muuten hyvää!

Pidimme evästauon Värikallion keittokatoksella, minkä jälkeen loppumatka takaisin Lihapyörteen parkkialueelle sujui vauhdikkaasti. Tästä kukin autokunta lähti omaa vauhtiaan kuka minnekin. Minä matkasin Rikun, Sinin ja Arin kanssa traileriauton kyydissä kohti Jyväskylää. Pysähdyimme Suomussalmelle syömään buffetlounaan ja kävimme hakemassa apteekista lisää antihistamiinia. Poikkesimme myös katsomassa Raatteentietä ja lukuisia sen varrella olevia muistomerkkejä. Värikallion kierros ja edelleen todella turvonnut naama olivat uuvuttaneet minut sikäli, että torkuin autossa muiden tutustuessa juoksuhautoihin jne. Talvisodan monumentillä jaksoin sentään käydä. Paluumatka Jyväskylään sujui hyvin, olimme perille tosin vasta puolenyön jälkeen. Kajakit käytiin purkamassa seuraavana päivänä seuran vajalle.

Talvisodan monumentti Raatteentien alussa. Jokainen kivi edustaa yhtä taisteluissa kuollutta sotilasta. Keskellä sijaitsevassa korkeammassa puuveistoksessa roikkuvat tuulikellot symboloivat kukin yhtä talvisodan 105 päivästä.