sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Hossan reissu 10.-14.7.2017


ma 10.7. Saapuminen Peurapirtille Hossaan, reskutustreenit halukkaille

Aamulla kasin paikkeilla kiinnitettiin edellisenä iltana Melavilauttajien vajalla pakattu kajakkitraileri autoon ja pakattiin viimeisen reissukamat kyytiin. Matka kohti Hossaa alkoi huoltsikan ja kärryn rengaspaineiden tsekkauksen kautta. Todettiin, että hidastetöyssyt on aika myrkkyä kajakkikuorman kanssa ilman kunnon jousitusta. Matka sujui mukavasti, tosin huomasimme, että polttoainetta kului tuplasti suhteessa ajeluun ilman traileria. Tämän takia käännyttiin Suomussalmella parin kilometrin jälkeen takaisin, kun tajuttiin, että tuossa taisi juuri mennä viimeiset huoltoasemat ohi. Käytiin tankkaamassa auto täyteen ennen Hossaa. Sieltä lähimmälle huoltoasemalle olisi aika pitkälti.
Loppumatkasta selvisi, että yhden paikallisen yrityksen pihassa oli bensapumput, mistä sai 98 menovettä suolaiseen 1,9 e/l hintaan. Muuten lähin huoltoasema oli Ruhtinansalmen Teboil, jossa sielläkin oli tarjolla vain ysikasia ja silläkin oli hintaa normaalia enemmän.
Trailerikuorman saapuessa muu retkue oli jo päässyt perille reissun tukikohdaksi vuokraamallemme Peurapirtti -vuokrakämpälle. Kyseessä oli Melanvilauttajien seuraretki ja meitä iloisia vilauttejilijoita oli mukana 11.
Peurapirtti sijaitsee Iso-Valkeainen järven rannalla Hossan kansallispuistossa ja miljöö on kaunis. Meillä oli käytössämme mökin ja saunan lisäksi laituri, hiekkaranta, puuliiteri ja huussi. Mökin sisätiloissa oli kaksi huonetta, joista toisessa yksi kerrossänky ja toisessa kaksi kerrossänkyä. Porukasta suurin osa majoittui kuitenkin ulkona joko riippumatossa tai teltoissa. Kämpän ympäristössä oli paljon hyviä telttapaikkoja.
Retkeläisiä Peurapirtin nuotipaikalla. Itse tupa näkyy takana. Peurapirtissä oli kerrossänkyjä kahdessa huoneessa, toisessa 4 henkilölle ja toisessa kahdelle. Lisäksi siellä oli oikein pätevä sauna ja erillisessä rakennuksessa puuvarasto ja huussi. Rannassa oli laituri ja soutuvene.
Maanantai-iltana lämmitimme saunan ja kaksi porukastamme suoritti paripelastusharjoituksen mökin rannassa. Molemmat pääsivät takaisin kajakkiin ja saivat pelastettua veden varaan joutuneen kaverin takaisin. Näitä taitoja ei tekisi pahaa harjoitella kenellekään..
Reissun alkupalaveri Peurapirtillä.






















ti 11.7. Julma-Ölkky, Ala-Ölkky, Somerjoki ja järvireitti n. 20 km

Ensimmäinen melontapäivä aloitettiin Julma-Ölkyn pysäköintialueelta. Jätimme kaksi autoa reitin loppupisteeseen ja kolme autoa ajettiin perille asti. Purimme kajakit autoista ja pakkasimme ne päivän retkeä varten. Lähimme liikkeelle aika tarkkaa klo 11.
Porukkamme siirtyi vesille Julma-Ölkyn pysäköintialueen tuntumasta moottorivenevajan viereisestä rannasta (takana vasemmalla).

Jo alkumatkasta pysähdyimme ihailemaan komeita kallioita, joissa näytti olevan myös kalliomaalauksia.
Patikointireitti ylittää rotkojärven riippusiltaa pitkin varsin jylhissä maisemissa. Näimme patikoijia polkureitillä ja täytyy todeta, että meloen olisit jo perillä :).
Julma-Ölkyn pirunkirkko.
Tässä kohtaa olemme jo kääntyneet melomaan takaisin kohti etelää ja Julma-Ölkyn pysäköintialuetta.
Meloimme Julma-Ölkyn rotkojärvellä niin pitkälle kuin sitä ilman kantamisia päästiin (n. 3 km). Matkalla ihailtiin hienoja maisemia ja bongattiin jänniä kalliomuodostumia mm. pirunkirkko ja kalliomaalauksia. Matkamme jatkui Julma-Ölkyn edestakaisin melonnan jälkeen Ala-Ölkylle. Yhdyspuro järvien välissä ei ole melottavissa, joten rantauduimme pysäköintialueen tuntumaan ja kannoimme kajakit Ala-Ölkylle. Tätä varten Ala-Ölkyn puolelle oli rakennettu kajakkien siirtämistä helpottava ränni, jonka kautta kajakit oli helppo laskea järven rantaan. Muutama sata metriä piti kantaa ennen ränniä.
Kantopätkä Julma-Ölkyltä Ala-Ölkylle. Pysäköintialue oli lähes täpötäynnä autoja, kuten kuvasta näkyy. Uusi kansallispuisto on tainnut houkutella paikalle muitakin kuin meidät :). Kajakit olivat päiväretkivarusteissa varsin tyhjiä, joten kantaminen onnistuin kahden melojan voimin.
Loppumatkasta kantamista oli auttamassa vartavasten melojille tehty ränni, jota pitkin paatti kulki mukavasti alamäkeen.
Meloimme Ala-Ölkyn läpi järven toisessa päässä sijaitsevalle laavulle, missä pidettiin lounastauko. Tauko jäi lyhyeksi, sillä paikka kuhisi öttiäisiä, jotka olivat kerrassaan riemuissaan melontaporukastamme. Popsimme lounaat naamaan pikavauhtia ja pari porukasta kävi tiedustelemassa ensimmäiset kosket.
Ala-Ölkyn eteläpäässä sijaitsevalle laavulle oli helppo rantautua.
Lounastaukoamme vauhditti paikan runsas hyttyspopulaatio.
Lounaan jälkeen lähdimme melomaan Somerjokea alaspäin. Joki kärsi jonkinmoisesta veden puutteesta. Kajakkien pohjien suhteen teki pahaa, koska kosket olivat pääasiassa yhtä kolinaa ja pohjakiviin juuttumista. Meillä kesti kaksi tuntia kolmen kilometrin pätkässä. Jatkoimme jokipätkän putkeen pitäen vain lyhyen kellunta ja moraalinnostatustauton Lihapyörteen laavun kohdalla olevassa suvannossa. Somerjoen lopussa oli tukki poikittain virrassa, joten rantauduimme suosiolla ja pidimme maatauon ennen järvipätkälle lähtemistä. Tässä myös saatiin pitkäksi venähtänyt porukka kasaan.
Reissun vastuuvetäjä Maarit antaa viime hetken ohjeet koskea varten ennen Somerjoelle lähtemistä.

Ensimmäinen koski oli vähävetinen ja lähes kaikki kajakit ottivat pohjakosketusta. Tässä opittiin, että vauhtia vaan niin kyllä niistä läpi pääsee.
Yksi alkureitin koskista.
Porukkamme eteni letkana joella ja edellä menevään pyrittiin pitämään riittävä turvaväli.
Erityisesti loppupuolella Somerjokea vettä ei enää riittänyt ja kajakkeja piti hinata virrassa.
Loppupäivä meni järveltä toiselle meloessa. Välissä oli pieniä ja onneksi vähän enempivetisiä koskia kuin mitä Somerjoki oli. Tällaisella järvien välisellä koskella tuli yksi pahempi vaaratilanne, kun yksi kajakki juuttui poikittain kapeassa kohdassa ja kaksi seuraavaa melojaa rysähti samaan syssyyn kääntyen myös poikittain. Mallu ja Risto saivat sumpun purettua jalkautumalla omista kajakeistaan. Minä olin tulossa joukon viimeisenä ja ainoa mitä pystyin tekemään oli estää vielä omaakin kajakkiani rymähtämästä joukon jatkoksi. Onneksi tästä selvittiin säikähdyksellä ja jäljellä oli vielä yksi koski, ettei tuo epäonninen lasku jäänyt kenellekään päivän viimeiseksi kokemukseksi.
Ruuhkaa Hakokoskessa: juuri ennen siltaa oli muutama pintakivi, joihin yksi kajakki otti kiinni ja kääntyi poikittain. Pari seuraavaa laskijaa jäi samaan jumiin, mutta onneksi kaikki saatiin turvallisesti ulos kajakeista.
Päivän melonnan päätöspiste Huosivirran tulenteko- ja pysäköintipaikka.
Rantauduimme loppupaikkaan Huosivirran tulentekopaikalle siinä vartin yli kuusi. Yksi auto lähti viemään Julma-Ölkylle jääneiden autojen kuskeja hakemaan autoja ja loput melojat jäivät huoltamaan kalustoa valmiiksi pakkausta varten. Välinerikkoja ei onneksi ollut tullut lukuisista pohjakosketuksista huolimatta! Palasimme Peurapirtille kokkaamaan päivällistä, saunomaan ja lepäämään pitkän melontapäivän jäljiltä. Matkaa tuli 19,7 km, mutta etenemistahti oli paikoin hyvin hidas ja iso osa porukasta oli ollut ensimmäistä kertaa elämässään retkikajakilla koskessa. Olisi ollut hienoa jos vettä olisi ollut vähän enemmän erityisesti Somerjoessa, mutta eipähän vauhti päässyt liian hurjaksi. Illalla Mallun kysyessä kuka kaipaisi enemmän vauhtia seuraavalle koskipäivälle, kaikki nostivat kätensä ylös.
Kajakit saivat trailerikyydin takaisin Peurapirtille.
Illanviettoa nuotiolla Iso-Valkeaisen rannassa.

ke 12.7. Iso-Valkeainen - Keski-Valkeainen - Ala-Valkeainen - Kokalmus - Pitkä-Hoilua ja takaisin, vajaa 10 km

Keskiviikkona sää oli reissun sateisin. Ohjelmassa oli lähijärvillä retkeilyä ilman kajakkien roudaamista autoilla. Lähdimme Peurapirtin rannasta melomaan Iso-Valkeaista etelään kohti Muikkupuroa.
Muikkupurosta päästiin melomalla läpi. Leveyttä riitti retkikajakeille, hiekkapohjaan otti kyllä kiinni muutaman kerran.
Matalin paikka oli pian puron ylittävän sillan jälkeen.
Muikkupuron jälkeen jatkoimme melontaa Keski-Valkeaisen halki seuraavalle puropätkälle. Tätä pätkää päästiin rantautumiskepeillä tökkien n. puoleen väliin ennen kun purossa alkoi olla poikittain puita ja mutkat kävivät pitkille retkikajakeille liian jyrkiksi. Nostimme kajakit puron vieressä kulkevalle polulle ja hinasimme ne seuraavalle järvelle Ala-Valkeaiselle.
Ala-Valkeaisen ja Kokalmuksen välinen puropätkä päästiin kajakeissa, mutta eteneminen oli välillä enemmän pohjasta työntelyä kuin melontaa.
Kokalmuksen nuotiopaikalla pidettiin evästystauko sateen tauottua hetkeksi.
 Meloimme Kokalmusta pitkin Kokalmusniemen ympäri ja rantauduimme karttaan merkitylle ensimmäiselle ylityspaikalle Ala-Valkeaiselle. Kaksi melojaa jatkoi Pitkä-Hoiluaa pitkin seuraavalle ylityspaikalle. Muut kävivät kävelemässä polulla ja samalla vähän oikomassa jalkoja.
Osa porukasta kävi patikoimassa Ala-Valkeaisen ja Pitkä-Hoiluan välisellä polulla. Kannoimme kajakit Pitkä-Hoilualta Ala-Valkeaiselle. Kantomatkaa oli n. 40 m ja ainakin yhdessä kohtaa oli vanhat apupuut, jotka olivat ajan saatossa aika totaalisesti lahonneet.
 Patikoinnin jälkeen melottiin takaisin Ala-Valkeaista pitkin pohjoiseen, roudattiin kajakit suosiolla polkua pitkin Keski-Valkeaiselle. Suurin osa meloi Muikkupurosta läpi vasta virtaan ja Muikkupuron jälkeen oli enää lyhyt matka takaisin Peurapirtille.
Paluumatkalla Muikkupuron edustalla Iso-Valkeaisella vedessä oli siitepölyä ja piti olla tarkkana ettei jäänyt jumiin hiekkasärkälle. Pari melojaa päätyi kantamaan kajakit kapeimmasta kohdasta yli.

to 13.7. Peranganjoki 15 km

Torstaina oli vuorossa Peranganjoen melonta. Mallu oli käynyt tiedustelemassa lähtö- ja rantautumispaikat siten, että molempiin pääsi varmasti trailerin kanssa.
Päivän melontaosuudelle lähdettiin Iso-Perankajärven itäpäädyssä sijaitsevan vedenottamon tuntumasta.
Peranganjoen suu Iso-Perankajärvellä.
Reitin ensimmäiset reilut 10 koskea olivat koskiluokitukselta I-koskia ja tällä kertaa vesi riitti hyvin ja matka taittui joutuisasti ilman pohjakosketuksia.
Matkalla oli kaksi II-luokan koskea, joista ensimmäisen laski ainoastaan joukon kokenein koskimeloja Risto.
Muu porukka roudasi kajakit polkua pitkin ensimmäisen II-kosken ohi.
Tässä lähestytään Hevonperseenkoskea, jonka rannalla lounaslaavupaikkamme sijaitsee.
Lounastauko pidettiin Hevonperseenlaavulla, jossa ei onneksi ollut mitenkään järkyttävän paljon mäkäräisiä, mitkä olivat käyneet sankoin joukoin kimppuumme joella.
Puolen matkan jälkeen mäkäräiset alkoivat todella piinata melontaporukkaamme. Tässä Riku on suojautunut noilta maanvaivoila buffin avulla. Kaikkein piinallisinta oli kajakissa odottaminen, kun Mallu ja Risto kävivät tiedustelemassa II-luokan koskia rannalta käsin. Reitin toinen II-luokan koski oli Pitkäkoski, joka oli suora ja vettä oli riittävästi. Kolmea melojaa lukuun ottamatta kaikki laskivat kosken. Nämä kolme kulkivat jalan kosken alle ja vapaaehtoiset toisen kerran laskijat laskivat heidän kajakkinsa koskesta läpi.
Päätimme päivän melonnan ihan Peranganjoen loppuun, minne pääsi ajamaan autolla. Tässä kajakkeja laitetaan valmiiksi lastaukseen.
Peranganjoki oli melonnallisesti helppo, kakkosen kosket olivat molemmat ohitettavissa polkua pitkin. Suurin miinus oli todella ärhäkkä ja runsas mäkäräismäärä. Kaikilla olivat kasvot ja käsivarret enemmän tai vähemmän syötyjä ja parilla porukasta turposi naama aika ikävästi puremien jäljiltä. Minulla oli päällä neopreenikauluksinen melonta-anorakki ja jälkikäteen laskin, että pääasiassa kaulan alueelle oli tullut n. 300 puremaa. Rannassa kajakkeja pakatessa huomasin, että kaulus puristaa paljon tavallista enemmän: ei ihme, kaula oli ainakin sentin verran turvonnut suoraan edestä katsottuna kumpaankin suuntaan. Anorakkia ei kuitenkaan uskaltanut tässä kohtaa riisua, jotta ei joutuisi muualtakin mäkäräisten ruoaksi. Popsin kyypakkauksen kaikki kolme kortisonitablettia ensiavuksi.
Pakkasimme kajakit pikavauhtia traileriin ja autoon päästyäni riisuin anorakin. Turvotusta oli kaulan lisäksi kasvoissa. Soitin Kuusamon päivystykseen, mistä sain ohjeeksi, että jos turvotus ei laske tunnin sisään olisi asiallista lähteä päivystykseen eli n. 80 km päähän Kuusamoon. Hoidimme turvonneita alueita veteen kastetuilla buffeilla viilennykseksi. Peurapirtille päästyämme kävin uimassa ja pidin kasvoja ja kaulaa viileässä vedessä mahdollisimman kauan. Turvotus oli täysin ennallaan ja kortisonitabletit eivät saaneet aikaan mitään näkyvää vaikutusta. Toisella retkueemme jäsenellä kyypakkauksen nauttiminen oli laskenut toisen silmän umpeenturpoamisen hyvin nopeasti. Soitin lisäkonsultaatiota ja sain neuvoksi, että antihistamiinin pitäisi auttaa. Valitettavasti kellään koko retkueestamme ei ollut antihistamiinia mukana. Soitin Hossan luontokeskukseen, mutta he olivat juuri antaneet viimeiset antihistamiininsa koiralle. Neuvoivat kuitenkin soittamaan leirintäalueelle.
Leirintäalueen yhdellä työntekijällä oli omia henkilökohtaisia antihistamiineja, joita hän lupasi antaa minulle. Kävimme leirintäalueella hakemassa pari tablettia Tuulix-antihistamiinia, joka lopulta sai turvotuksen laskemaan. Söin vielä yötä vasten toisen kyypakkauksen lääkärin ohjeen mukaan. Turvotusta oli reilusti jäljellä aamulla ja kesti useamman päivän ennen kuin se lopullisesti hävisi. En ole koskaan aikaisemmin saanut tällaista allergistareaktiota hyönteisen pistoista, joten tuo pisti vähän miettimään. EA-laukkuun tuli myös lisättyä antihistamiinia.
Luontokeskukselta kommentoitiin, että onhan se tiedossa, että Peranganjoella on mäkäräisiä tähän aikaan vuodesta. Ikävä kyllä me emme olleet tästä kuulleet eikä tietoa löytynyt puiston nettisivuilta. Joskos he nyt olisivat lisänneet sen sinne.

Mäkäränpuremia oli reilusti erityisesti käsivarsissa ja kasvojen alueella kaikilla Peranganjoella meloneilla, onneksi suurin osa selvisi ilman pahoja turvotuksia. Tämä kuva on otettu perjantaina: torstaina päällä olleen paidan hihanpituus näkyy tässä selvästi. Koskessa meloessa tai ylipäätään meloessa mäkäräisiä oli aika haastavaa hätistellä pois. Ensi kerralla mukaan hyttyshuppu ja mäkäräiskarkotetta!

pe 14.7. Värikallio 8,2 km kävely + paluuköröttely Jyväskylään Raatteentien kautta

Viimeisenä reissupäivänä melonta vaihtui jalkapatikkaan, kun kävimme Lihapyörteen pysäköintialueelta Värikalliolla ympyrälenkkiä pitkin. Pakkasimme tavarat ja kajakit autoihin Peurapirtillä ja siirryimme aamupalaverin jälkeen Lihapyörteen P-alueelle.
Perjantaiaamuna keräännyimme Peurapirtin rannan laiturille aamupalaveriin ennen lähtöä.
Opastaulun reittikartta Lihapyörteen pysäköintialueella. Kuljimme tuon keltaisella merkityn reitin vastapäivään.
Reitti oli hyvässä kunnossa ja märillä kohdilla oli pitkospuut ja järkillä paikoilla pääsääntöisesti puiset portaat.
Kävimme sillalta ihmettelemässä Somerjoen alkupään koskea, jonka olimme tiistaina laskeneet läpi.
Värikalliota pääsi ihailemaan veden päälle rakennetulta tasolta.
Ruokaryhmämme popsi lounaaksi ruokatermarissa kypsytettyä tonnikalakermapastaa höystettynä sinapilla. Oli muuten hyvää!
Pidimme evästauon Värikallion keittokatoksella, minkä jälkeen loppumatka takaisin Lihapyörteen parkkialueelle sujui vauhdikkaasti. Tästä kukin autokunta lähti omaa vauhtiaan kuka minnekin. Minä matkasin Rikun, Sinin ja Arin kanssa traileriauton kyydissä kohti Jyväskylää. Pysähdyimme Suomussalmelle syömään buffetlounaan ja kävimme hakemassa apteekista lisää antihistamiinia. Poikkesimme myös katsomassa Raatteentietä ja lukuisia sen varrella olevia muistomerkkejä. Värikallion kierros ja edelleen todella turvonnut naama olivat uuvuttaneet minut sikäli, että torkuin autossa muiden tutustuessa juoksuhautoihin jne. Talvisodan monumentillä jaksoin sentään käydä. Paluumatka Jyväskylään sujui hyvin, olimme perille tosin vasta puolenyön jälkeen. Kajakit käytiin purkamassa seuraavana päivänä seuran vajalle.
Talvisodan monumentti Raatteentien alussa. Jokainen kivi edustaa yhtä taisteluissa kuollutta sotilasta. Keskellä sijaitsevassa korkeammassa puuveistoksessa roikkuvat tuulikellot symboloivat kukin yhtä talvisodan 105 päivästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti