Rogainingista toivuttuani edessä oli kokonaan uusi kokemus. Ilmoittauduin mukaan jyväskyläläisen melontaseuran Melanvilauttajien viestijoukkueeseen Suomi meloo -melontaviestiin. Joukkueen vahvuus oli lopulta vain kaksi henkilöä, mutta se ei ollut mikään syy olla lähtemättä.
Suomi meloo melottiin 31. kerran ja tänä vuonna reitti kulki Lappeenrannasta Viipuriin Saimaan kanavaa myöten ja sitten autosiirtymän jälkeen Virojoelta Helsinkiin Puotilan venesatamaan. Melottava matka oli pilkottu etappeihin, joiden pituudet vaihtelivat 5-40 km. Ideaalitapauksessa joukkue pystyisi melomaan koko viestin eli melojia vaihdettaisiin sopivasti vaihtopisteillä. Meille oli selvää että kahden hengen joukkueella osuuksia täytyisi jättää välistä. Toisaalta oli myös selvää, että kumpikin saisi meloa juuri niin paljon kuin intoa ja melontakuntoa riittäisi.
Itselläni oli takana pari hassua 6 km melontapyrähdystä sekä edeltävällä viikolla seuran kurssille apuohjaajana osallistuminen. Kurssilla kyse oli lähinnä kajakissa istumisesta, joka toki on sekin oleellinen kyky pitemmillä melontapätkillä :-D. Oman kunnon lisäksi arvelutti se, että olin melonut merellä tasan kerran ja senkin lähes rasvatyynellä kelillä Korppoon saariston suojassa. Tosin aallokkomelonta kiinnosti ja Päijänteellä aallokossa pääsi lähinnä riemun kiljahduksia.
Kalustona meille lähti mukaan lopulta viime hetken säädön jälkeen MeVin muistokajakki Nordkapp HSC, jota kanssamelojat tituleerasivat kajakkien 80-luvun Rolls Royceksi. Komea peli se tosiaan on kuten allaolevista kuvista näkyy. Säädöstä johtuen en ehtinyt lainkaan koemeloa paattia, joten lauantaiaamuna 6.6. piirun verran vaille klo 4 siirryin vesille tuossa kajakissa ensimmäisen kerran Lappeenrannassa heti valmiina lähtemään Suomi meloon ensimmäiselle etapille.
Saimaan kanavassa rajan yli melominen oli hienoa: passiin sai veneen kuvan leimaan :-D. Osuuteen mahtui 2 h passintarkastuspysähdys, useampi yli 10 m korkeuserolla oleva sulku sekä 1,5 h tullitarkastus, jonka yhteydessä täytettiin kaavakkeita kajakeissa istuen.
Reissuun mahtui myös melontaurani suurimmat aallot ja kovin tuuli (puuskat n. 18 m/s Viipurissa). Toivottavasti melontatekniikka ei reissun aikana ainakaan huonontunut. Oppipahan melomaan ryhmässä eli olemaan törmäilemättä muihin ja peesaamaan kaksikoita kevyemmän kyydin toivossa. Pääsin myös surffiin muutaman kerran harvinaisilla myötäaaltopätkillä. Ensimmäinen oikea yömelonta tuli myös koettua Haminasta Lauanniemeen johtokajakin etuaukossa. Totesin, että taidan olla enemmän soolomeloja. Tai ainakin ohjaamaan pitää päästä. Joukkueemme kajakissa ei toiminut evä, joten koko matka tuli melottua täysin melalla ja kallistuksilla ohjaten. Kuulemma moinen edesauttaa tekniikan kehitystä. Uskoako tuota :-D.
Viikon saldona meloin viestissä yhdeksän osuutta ja lisäksi yhden omatoimisen melontalenkin Porvoonjoella. Melontamatkaa kertyi aika tarkalleen 150 km, mihin mahtui sekä pisin yksittäinen melontapäiväni (41 km) sekä rankin yksittäinen melonta, jossa meloimme 11 m/s vastatuuleen 15 km minkä jälkeen 2 km myötätuuleen. Myötätuulipätkällä jaksoi enää vaivoin kannatella melaa (Werner Shuna, n. 750 g). Kyseessä oli siis viestin viimeinen pätkä ja aiemmat kuusi melontapäivää painoivat. Näin jälkiviisaana voi kommentoida, että reissu olisi tuntunut varmasti kevyemmältä, jos kevään aikana olisi käynyt edes muutaman useampituntisen melontalenkin. Hieno reissu joka tapauksessa!
Muutamia kuvia viikon varrelta:
Saimaan kanavassa sulussa odottamassa, että vesi alkaa laskea.
Vaihtopaikka Kotkan Santalahdessa. Joukkueemme kulkupeli eli puna-oranssi Nordkapp etualalla.
MeVin Nordkapp HSC osuudella Keihässalmi - Loviisan ydinvoimala. Ollaan juuri lähdössä suojaisalta maatauolta.
Suomi meloo -viesti saapuu Porvooseen auringonlaskun aikaan.
Johtokajakin lippu hulmusi komeasti viestin viimeiselle osuudelle lähdettäessä Sipoonrannassa. Kovempaa hulmuamista oli kuitenkin vielä luvassa.
Suomi meloo melottiin 31. kerran ja tänä vuonna reitti kulki Lappeenrannasta Viipuriin Saimaan kanavaa myöten ja sitten autosiirtymän jälkeen Virojoelta Helsinkiin Puotilan venesatamaan. Melottava matka oli pilkottu etappeihin, joiden pituudet vaihtelivat 5-40 km. Ideaalitapauksessa joukkue pystyisi melomaan koko viestin eli melojia vaihdettaisiin sopivasti vaihtopisteillä. Meille oli selvää että kahden hengen joukkueella osuuksia täytyisi jättää välistä. Toisaalta oli myös selvää, että kumpikin saisi meloa juuri niin paljon kuin intoa ja melontakuntoa riittäisi.
Itselläni oli takana pari hassua 6 km melontapyrähdystä sekä edeltävällä viikolla seuran kurssille apuohjaajana osallistuminen. Kurssilla kyse oli lähinnä kajakissa istumisesta, joka toki on sekin oleellinen kyky pitemmillä melontapätkillä :-D. Oman kunnon lisäksi arvelutti se, että olin melonut merellä tasan kerran ja senkin lähes rasvatyynellä kelillä Korppoon saariston suojassa. Tosin aallokkomelonta kiinnosti ja Päijänteellä aallokossa pääsi lähinnä riemun kiljahduksia.
Kalustona meille lähti mukaan lopulta viime hetken säädön jälkeen MeVin muistokajakki Nordkapp HSC, jota kanssamelojat tituleerasivat kajakkien 80-luvun Rolls Royceksi. Komea peli se tosiaan on kuten allaolevista kuvista näkyy. Säädöstä johtuen en ehtinyt lainkaan koemeloa paattia, joten lauantaiaamuna 6.6. piirun verran vaille klo 4 siirryin vesille tuossa kajakissa ensimmäisen kerran Lappeenrannassa heti valmiina lähtemään Suomi meloon ensimmäiselle etapille.
Saimaan kanavassa rajan yli melominen oli hienoa: passiin sai veneen kuvan leimaan :-D. Osuuteen mahtui 2 h passintarkastuspysähdys, useampi yli 10 m korkeuserolla oleva sulku sekä 1,5 h tullitarkastus, jonka yhteydessä täytettiin kaavakkeita kajakeissa istuen.
Reissuun mahtui myös melontaurani suurimmat aallot ja kovin tuuli (puuskat n. 18 m/s Viipurissa). Toivottavasti melontatekniikka ei reissun aikana ainakaan huonontunut. Oppipahan melomaan ryhmässä eli olemaan törmäilemättä muihin ja peesaamaan kaksikoita kevyemmän kyydin toivossa. Pääsin myös surffiin muutaman kerran harvinaisilla myötäaaltopätkillä. Ensimmäinen oikea yömelonta tuli myös koettua Haminasta Lauanniemeen johtokajakin etuaukossa. Totesin, että taidan olla enemmän soolomeloja. Tai ainakin ohjaamaan pitää päästä. Joukkueemme kajakissa ei toiminut evä, joten koko matka tuli melottua täysin melalla ja kallistuksilla ohjaten. Kuulemma moinen edesauttaa tekniikan kehitystä. Uskoako tuota :-D.
Viikon saldona meloin viestissä yhdeksän osuutta ja lisäksi yhden omatoimisen melontalenkin Porvoonjoella. Melontamatkaa kertyi aika tarkalleen 150 km, mihin mahtui sekä pisin yksittäinen melontapäiväni (41 km) sekä rankin yksittäinen melonta, jossa meloimme 11 m/s vastatuuleen 15 km minkä jälkeen 2 km myötätuuleen. Myötätuulipätkällä jaksoi enää vaivoin kannatella melaa (Werner Shuna, n. 750 g). Kyseessä oli siis viestin viimeinen pätkä ja aiemmat kuusi melontapäivää painoivat. Näin jälkiviisaana voi kommentoida, että reissu olisi tuntunut varmasti kevyemmältä, jos kevään aikana olisi käynyt edes muutaman useampituntisen melontalenkin. Hieno reissu joka tapauksessa!
Muutamia kuvia viikon varrelta:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti