Leppämaraton 10.-11.10.2016

1. päivä Naattia (Jyväskylä), Päijänne - Pieni Ketvenensaari, Leppävesi 

Melontamatka 16,6 km / kantomatkat vajaa 300 m ja n. 400 m
Melonta-aika 3 h 11 min, kantoaika 35 min + 45 min
Melontanopeus keskimäärin 11:30 min/km

Lähdettiin kolmen melojan voimin (kalustona 1 x Nordkapp, 2 x Viking) klo 14.20 Naattian vajalta melomaan Päijänteelle. Tuuli oli n. 3-4 m/s koillisesta. Ylitimme laivaväylän Vähä-Urtin itärannalta suoraan Vuoritsalojen väliin melomalla. Liikennettä väylällä ei näkynyt. Sivutuulessa melominen oli aika raastavaa, kun kajakissani ei evä toiminut. Onneksi seuraava tuulisempi pätkä olisi vastatuuleen. Pidimme kelluntatauon Vuoritsalojen välissä ja ihailimme joutsenpoikuetta.

Juuri kun pohdiskelimme osaavatko vielä vähän harmaasävyiset poikaset lentää, joutsenparvi lähti lentoon.

Jatkoimme matkaa Vuoritsalon ja Iso-Holtsin välistä. Kävin tsekkaamassa Pikku-Holstin itäpuolelle merkityn rantautumispaikan, mutta eipä tuo kovin kummoiselta näyttänyt. Kyllä siitä olisi rantaan päässyt. Meloimme Turanlahden pohjukkaan, josta alkoi ensimmäinen kantopätkä Päijänteen ja Lepäslammen välillä. Pohjukassa oli aika mutaista ja rantautuakseen ihan pohjukassa piti olla valmis astumaan ainakin puoleensääreen ulottuvaan mutalilluun (jalkine/housuvalinta!). Kajakit sai kuitenkin nätisti rantaan. Naattialta tähän kesti n. 1 h 35 min ilman taukoja.

Turanlahden pohjukan rantautumispaikka, mistä 1. kantopätkä alkoi. 

Kantomatkaa oli vajaat 300 metriä, aluksi pieneen ylämäkeen isompaa uraa pitkin ja sitten juurakkoista ja kivikkoista Jääskelän luontopolkua loppupätkä rahkasammalpatjalle Lepäslammen rantaan. Kannoimme kajakit 2 kantajaa / kajakki, mikä oli aika raskasta ja vaati pari taukoa matkan varrella. Reitti oli onneksi helppo ja Vikingit kevyitä (astetta vanhemman vuosiluokan Nordkapp oli tosi painava niihin verrattuna). Selvisimme urakasta 35 minuutissa. Lopuksi pidimme lammen rannassa evästystaukoa ja Sini keräsi isoja karpaloita rahkasammalen kätköistä.

Puolimatkassa 1. kantopätkää, kajakki siis menosuuntaan päin. Alkupätkä oli ruohottunutta autouraa, tästä eteenpäin loppu on luontopolkua.

Lepäslammen länsipäästä kantopätkän lopusta. Kajakit olivat paksun hyllyvän rahkasammalpatjan päällä.

Osuimme Lepäslammelle juuri, kun aurinko vielä ulottui paistamaan lammen toiselle rannalle. Kaunis pieni lampi, jonka meloi poikki vartissa. Toiseen päähän oli toki pykätty uusi nelostie, jonka penkka vähän turmeli maisemaa. Rantautuminen lammen toisessa päässä oli vähän kinkkisempi rantakivikon takia. Saimme kuitenkin kajakit rantaan ja aloitimme toisen kantopätkän: vajaat 400 m hiekkatietä pitkin. Uusi nelostie alitettiin putkea pitkin ja vanha nelostie kannettiin yli. Onneksi siinä ei ollut kovasti liikennettä. Kantopätkän lopuksi oli aika jyrkkä laskeutuminen hyvin paksun lehtikerroksen peittämää rinnettä alas Leppäveden rantaan. Kannoimme kajakit kolmestaan alas, mutta neljäskin kantaja olisi ollut tervetullut täyteen lastattua retkikajakkia käsiteltäessä. Kantoaika 45 minuuttia. Saimme vielä päivänvalossa kaikki kajakit rantaan ja päätimme jatkaa melontaa hetimmiten, jotta käyttäisimme lopun päivänvalon hyödyksi.

Lähtöpaikka 2. kantopätkän jälkeen Leppävedellä. Ranta oli aika mutainen ja piti vähän kikkailla, että sai kajakin alun matalan kohdan ohi.

Täytyy mainita, että sää suosi meitä maanantaina, sillä ennusteessa oli luvattu täysin pilvistä. Aurinko kuitenkin paistoi koko ajan ja iltaan mennessä taivas oli lähes täysin pilvetön.

Kantomatkan jälkeen meloimme suoraan kohti Lapinsaaren ja Manunsaaren välikköä.

Pimeä laskeutui ennen kuin pääsimme ysitien ali. Pysähdyimme laittamaan kansivalot päälle. Ilta myös viileni nopeasti auringon laskettua ja kaivoin melarukkaset esiin. Meloimme pienillä tauoilla aika yhtä soittoa Pienelle Ketvenensaarelle asti. Pieni Ketvenensaari on Metsähallituksen omistama ja Vaajakosken Veneilijöiden ylläpitämä retkisatama. Netin tietojen perusteella siellä pitäisi olla melontalaituri. Paikansimme laiturin pimeässä venelaiturin luoteispuolelta. Rantauduimme ja nostimme kajakit rannalle lötköpötköjen päälle. Kantopätkän jälkeinen melonta-aika oli n. 1 h 20 min.
Olin melonut tämän ensimmäisen päivän kuivapuku päällä ja oli hyvä päästä vaihtamaan päälle lämpimämpää vaatetta kuin kuivapuku vähän kostuneella ohuella villakerrastolla. Olimme myös meloneet iltapäivästä asti pitämättä kunnon lounastaukoa ja rantautuessa huomasi, että energiaa tarvitsi nopeasti. Pistelin eväsleipää naamaan heti vaatteiden vaihdon jälkeen ja vasta sen jälkeen aloitimme nuotion ja varsinaisen lämpimän ruoan laittamisen.
Pienessä Ketvenensaaressa oli hyvin puuta ja siellä oli myös kunnolliset vehkeet puun pilkkomiseen: kaarisaha ja kirves. Laitoimme keittokatokseen tulet joiden lämmössä kuivasimme kamppeita ja lämmitimme kaupan tuoretiskistä ennen lähtöä ostamamme ruoan. Olipas se ulkosalla melonnan ja kantamisen jälkeen todella hyvää!

Ilta oli täysin selkeä ja ihailimme hienoa kuutamoa. Laiturin päästä näkyi myös pohjoistaivaalla tanssivia revontulia kirkkaasta kuutamosta huolimatta.

Yksi porukasta yöpyi paljaan taivaan alla ja kaksi keittokatoksen lattialla. Aamulla oli suhteellisen aikainen lähtö tiedossa, joten päätimme säästää aikaa jättämällä teltan pystyttämättä. Teltalle olisi varmaan löytynyt sopiva paikka vähän kauempaa keittokatoksesta, mutta miltään telttailijan unelmalta lähimaasto ei vaikuttanut. Yön aikana nousi paksu sumu, joka alkoi aamulla hiljalleen hälvetä.

Pienen Ketvenensaaren keittokatos.

Alkumatkan melontareitti Naattialta Vuoritsalon eteläpuolitse Turanlahdelle. Kantomatka Lepäslammelle katkoviivalla.

Reitti Lepäslammelta Pieneen Ketvenensaareen. Yöpaikka merkitty tähdellä.

2. päivä Pieni Ketvenensaari, Leppävesi - Vaajakosken kanava- Naattia, Päijänne

Melontamatka n. 17 km, kantomatka vajaa 200 m.
Melonta-aika 3 h 13 min, kantoaika 20 min
Melontanopeus keskimäärin 11:17 min/km

Lähdimme aamulla liikkeelle 9.20 hyvin tyynessä kelissä. Herätessämme vastaranta ei erottunut lainkaan sumun seasta, mutta aamutoimien jälkeen liikkeellelähdettäessä Pyhäsaaren eteläpuolinen väylä erottui selvästi.

Nordkapp Pienen Ketvenensaaren melontalaiturissa. Vastarannan keskellä näkyy Pyhäsaaren ja Ruokosaaren välinen väylä.

 Meloimme tyynessä sumun hiljentämässä kelissä Pyhäsaaren eteläpuolitse Vaajavirralle. Virran alussa ohitimme kalastajan veneessään, muuta vesiliikennettä emme koko päivänä nähneetkään.

Kohti rautatiesiltaa Vaajavirrassa tiistaina vähän yli klo 10 aamulla.

Melonta-aika Pienestä Ketvenensaaresta Vaajakosken kanavalle oli n. 1 h 20 min. Kanavalla meitä odotti ikävä yllätys: kanava ei ole lokakuussa auki maanantaina eikä tiistaina. Olimme kuitenkin onnellisia siitä, että meillä oli sen verran pienet paatit, että ylitys onnistuisi myös kantamalla. Rantauduimme kanavan länsireunalla uitonerottelualueen puolella. Rantaan tuli hiekkatie ja siinä oli myös palokunnan varastorakennus. Tiedustelun jälkeen totesimme kantoratkaisun toimivaksi ja veimme kajakit yksi kerrallaan kolmestaan sulun alapuoliselle rannalle. Kantamisessa meni n. 20 minuuttia. Paras kantotekniikka kolmella kantajalla tuntui olevan kajakin nostaminen olkapäille.

Rantautumispaikka Vaajakosken sulun yläpuolella.

Söimme kantopätkän jälkeen kevyen keittolounaan ja jatkoimme melontaa sululta alas. Pidimme Noukanniemen kahvilassa kahvitauon. Matkaan sululta kahvilalle meni n. 45 min.

Yritimme parhaamme mukaan olla häiritsemättä rannan asukkaita nostattamalla mahdollisimman vähän aaltoa.

Noukanniemen laivalaiturien vieressä kaikkein eteläisimpänä oli vähän heikkohappisempi laituri, johon oli helppo rantautua kajakeilla.

Loppumatka Noukanniemestä takaisin Naattian vajalle sujui sutjakkaasti ja lopulta saavuimme rantaan n. 14.20. Melonta-aika tällä pätkällä oli n. 1 h 10 min.

Tiistaiaamuna melottiin Vaajakosken sululle ja kannettiin kajakit sulun ohi, koska sulku ei ollut käytössä. Onneksi kantamista oli jo treenattu edellisenä päivänä ja tänään se sujui rutiinilla.

Loppumatka Noukanniemestä Naattialle melottiin suorinta reittiä.

Melontaretki Pohjois-Päijänteellä 24.-25.9.2016

La 24.9. Naattian vaja, Jyväskylä - Äijänniemen laavu Teerilahdessa 
Melontamatka n. 7 km
Melonta-aika 1 h 20 min

Keräännyttiin kuuden hengen porukalla pakkaamaan kajakkeja MeVin Naattian vajalle lauantai-iltana. Toiveissa oli päästä liikkeelle sen verran ajoissa, että ehtisimme meloa ja rantautua valoisassa. Kaksi porukasta oli ekaa kertaa lähdössä yöretkelle meloen, joten leiriytymiskamppeiden pakkaaminen kajakkiin oli heille uutta. Lähdimme liikkeelle n. 18.40 neljällä yksiköllä ja yhdellä kaksikolla.
Aluksi meloimme Vähä-Urtin koillispuolelle, jossa pidimme kelluntatauon ja kasasimme porukan ennen väylän ylittämistä itää kohti. Liikennettä oli todella vähän kenties myöhäisen ajankohdan ja pilvisen ja tihkusade-ennusteisen kelin takia. Ylitimme väylän lähes kohtisuoraan meloen Pienen Vuoritsalon luoteisosassa hohtelevaa kummelia kohti. Tuulta oli n. 3 m/s lounaasta ja väylällä oli vähän aaltoa. Lämpötila oli siinä n. 8 asteessa.

Melontakeli oli lauantaina ihan miellyttävä -  sen verran huononnäköinen sääennusteessa, että saimme olla rauhassa omalla porukalla. Tässä melotaan kohti Vähä-Urttia Naattianniemen kärjestä.

Vuoritsalon eteläkärjessä kärkikajakit pitivät tovin suunnistustuumailua ja pohdiskeltiin mihin kohtaan laavu tarkalleen ottaen vastarannalla osuu. Erottuvia maamerkkejä ei pahemmin ollut. Lopulta otimme suunnaksi ruskasta keltaisena erottuvan lehtipuulaikun havumetsän keskellä. Suunta tarkistettiin vielä GPS:n avulla ja osui hyvinkin oikeaan, joten se pidettiin. Muuta liikennettä järvellä ei edelleenkään näkynyt.

Äijänniemen laavun ja tulipaikan laituri on kärsinyt vähän vaurioita. Laituri on myös turhan korkea melojille.

Saavuimme Äijänniemen laavun laituriin perille n. klo 20 ja ehdimme rantautua ja nostaa kajakit kalliorannalle lötköpötköjen päälle vielä ilman lamppuja. Pilvinen ilta hämäröityi kuitenkin nopeasti, joten lamput kaivettiin ensimmäiseksi esiin. Laavulla ei ollut muita kävijöitä, joten teimme tulet laavun edustan nuotiopaikalle. Pieni varoituksen sana paikalla vieraileville: Polttopuiden tekoa varten tarjolla oli rikkinäinen kirves (varsi poikki n. 10 cm ennen terää) ja yksi pokasaha, josta puuttui kädensija, ja toinen pokasaha, jonka kädensija tuntui hyvin huteralta. Tarjolla oleva puu oli yli metristä. Varovasti sahaten saimme pokasahalla pilkottua kapeista puista polttopuuta, joka onneksi oli niin kuivaa, että syttyi tuohen avulla ilman kummempia ongelmia.

Nyytit kypsyivät ritilällä suorassa liekissä lohen loimuuntuessa vieressä halsterissa. Kerrankin kaikki oli kypsyydeltään täydellistä vailla raakoja osia tai mitään kärähtänyttä.

Iltaruoaksi kokattiin melontaretkeilyn parhaita puolia hyödyntäen loimulohta ja peruna-porkkana-bataatti-sipuli-nyyttejä, jotka nautittiin kotona valmiiksi tehdyn kermaviilikastikkeen ja mozzarellavihersalaatin kanssa. Rinkkaretkellä ei tule yleensä noin painavia ruokia roudattua mukaan. Jälkiruoaksi syötiin vielä suklaabanaanit. Retkueestamme neljä nukkui yön laavussa ja kaksi yöpyi erätoverin alla rannassa. Telttapaikkoja kivisestä maastosta ei oikeastaan löytynyt.

Pimenneessä illassa nuotiolla istuessa arjen murheet unohtuvat.

Su 25.9. Äijänniemen laavu - Kalasaari - Naattian vaja, Jyväskylä 
Melontamatka 12 km
Melonta-aika 2 h 20 min

Lähdettiin alkuiltapäivästä hitaan aamun jälkeen liikkeelle vasta vähän puoli kahden jälkeen. Tuuli puhalsi etelä-lounaasta ja nostatti vaahtopäitä Murtoselällä, niin että porukan kokemattomampia vähän hirvitti. Meloimme aluksi Isoa Teerisaarta kohti ja pidimme lyhyen kelluntatauon sen ja nimettömän pikkusaaren välissä, missä vaahtopäitä ei ollut. Päätimme ylittää reitin tuulisimman osuuden mahdollisimman kohtisuoraan eli meloimme suoraan kohti Iso-Holtsia jakautuen niin, että kummankin aloittelijan kanssa meloi ohjaaja. Kaksikkomelojat ottivat valokuvia koko touhusta ja nautiskelivat aaltojen keinutuksesta jossakin melontaparien puolivälissä. Koko porukka pääsi onnellisesti Iso-Holstin suojaan.

Iso-Holsti vasemmalla ja Pikku-Holsti oikealla. Saarten välissä oli matalaa, mutta kajakilla siitä pääsi hyvin. Samalla paikka tarjosi levähdysmahdollisuuden aallokon jäljiltä. Iso-Holtsin rannassa hoidettiin myös kajakkien vaihto.

Toinen aloittelija halusi päästä lepäämään kaksikkoon, joten kaksikon etumeloja vaihtoi yksikköön. Vaihtoa varten kyseiset kajakit rantautuivat Iso-Holtsin itärannalle, missä oli aika helppo rantautumispaikka. Jatkoimme matkaa Holsti-saarten välistä kohti pohjoista. Meloimme Vuoritsalon itärantaa seuraillen Ruokosalmen läpi aina Vuoritsalon pohjoispäähän asti.

Ruokosalmi oli nimensä veroinen. Sinänsä hyvä, koska ruovikkoon tyssäsi Murtoselältä takaamme puhaltavan tuulen nostattama aallokko ja loppumatka saaren kärkeen meni tyynissä tunnelmissa.

Rantauduimme Kalasaareen lounastauolle. Rantautuminen yksiköillä oli vähän kinkkistä, koska menimme rantautumaan länsipuolen laiturille (koska itäpuolen tyynessä olevassa laiturissa oli veneitä). Lopulta kaksi yksikköä rantautui uimalaiturille, koska Kalasaaren sauna ei ollut juuri sillä hetkellä käytössä tai lämpimänä.

Kalasaari tarjosi haastetta rantautumispaikan valintaan. Ehkä paras rantautumispaikka oli nyt myös tuulisin.

Tosiaan, saaren laiturissa oli pari venettä ja keittokatoksessa vielä punahehkuisia hiiliä, joten saimme helposti tulet lämmittämään tuulisessa säässä. Lounaaksi kokattiin trangioilla mausteista tomaattilinssikeittoa, jota nautittiin smetanan ja leivän kera. Jälkiruokateen jälkeen meloimme takaisin reissun lähtöpisteeseen Naattian vajalle Lehtisen pohjoispuolitse. Kovin tuulisia osuuksia ei matkalle enää osunut. Melontamatkan pituus olosuhteet huomioiden oli sopiva retkueellemme. Kaksikkokajakki oli hyvä olla mukana, koska siinä myös kokemattomampi meloja pysyy helposti muiden vauhdissa ja meno on yksikköä vakaampaa aallokossa.

Nuotio lämmitti mukavasti lounastauolla Kalasaaren keittokatoksessa ja saatiinpa myös lämmintä juotavaa.

Reissun valokuvat: Ilja Balabin

Retken reittikartta. Äijänniemen laavu on merkitty tähdellä.

Pyhä-Häkin yöretki 17.-18.9.2016

17.9. oli Suomen Ladun Nuku yö ulkona -päivä, joten miksi olla nukkumatta ulkona?

Jyväskylän Opiskelevien Partiolaisten (JOPA) porukalla yövyttiin Tulijärven laavulla Pyhä-Häkin kansallispuiston läheisyydessä. Varsin epä-jopamaisesti ajelimme autolla laavun läheisyyteen ja vain viimeiset puolisen kilometriä taitettiin jalkapatikassa. Lähtö Jyväskylästä oli venynyt sen verran myöhään, että pidempää talsintaosuutta ei oikein ehditty ottaa. Saavuimme yöpaikalle niin, että vielä näki pystyttää teltan ilman lamppua. Ladun teematapahtuma oli selvästi saanut väkeä liikkeelle, sillä meidän 10 hlö porukan lisäksi paikalla yöpyi kaksi kahden hengen telttaporukkaa sekä yksi riippumattoretkeilijä. Meidän porukkamme hajaantui nukkumaan kuka miten tykkäsi: noin puolet yöpyi laavussa, joka oli kokonaan vapaana, yksi taisi nukkua teltassa, kaksi levitti makuualustansa metsään paljaan taivaan alle ja kaksi yöpyi riippumatoissa. Saimme ihailla järvellä paistavaa kuutamoa ja nuotiolla tulikin istuskeltua tovi jos toinenkin ruoanlaiton ja retkiturinoiden merkeissä.

Innostuimme myös leikkimään kameralla ja lampuilla. Kuva: Ilja Balabin

Ennusteessa yöksi oli luvattu 6 asteen lämpötilaa, mutta yön aikana kävi pakkasella, sillä aamulla oli siellä täällä kuuraa. Yövyin ensimmäistä kertaa riippumatossa ja kyseessä ei ollut erityisesti retkeilyyn suunniteltu malli. Havaitsin muutamia puutteita varusteissani ja yö olikin vuosikausiin ensimmäinen, jona tuli paleltua enemmän kuin nukuttua retkiolosuhteissa. Kaksi tekijää ylitse muiden aiheutti palelun: 1. Liian kapea makuualusta, joka ei pysynyt paikallaan kääntyillessäni unissani. 2. Liian köykäinen makuupussi ulkolämpötilaan nähden. Valitsin retkelle mukaan Haltin kesäuntuvapussini, jonka comfort-arvo huitelee jossakin 6 asteen paikkeilla. Olen nukkunut pussissa teltassa myös pienessä pakkasessa enkä ole silloin palellut, joten ajattelin, että se riittää tälläkin kertaa. Makuualustaongelmasta seurannut lämpöhukka kuitenkin käänsi juuri ja juuri riittävän lämpimän pussin auttamatta riittämättömäksi. Lopulta olin pussissa kaikki mukana olevat vaatteet paksua norjalaista villapaitaa myöten päällä ja silti teki viileää. No, onneksi tämä oli vain yhden yön retki.. Tietysti olisin voinut siirtyä laavuun ja tarjeta luultavasti ihan hyvin, mutta eihän sitä nyt ensimmäistä syyskelissä riippumatossa vietettyä yötä voinut noin vaan jättää kesken :-D.

Aamulla usvaa vielä viipyili läheisen lammen pinnalla ja tähtikirkas yö väistyi hitaasti. Kuva: Ilja Balabin

Aamu valkeni kauniina ja meillä oli mukavasti aikaa heräillä hitaasti ja kokkailla aamupala kaikessa rauhassa ennen kuin kohtaisimme päiväretkelle vain sunnuntaiksi tulevat jopalaiset Pyhä-Häkin kansallispuiston pysäköintialueella. Suurin osa porukastamme nousi kuitenkin hyvin varhain siinä seitsemän hujakoilla aamulla. Itsekin möngin ajoissa ylös, koska makuupussissa palelu ei yksinkertaisesti ole kovin mielekästä touhua. Söimme aamupalan ja jutustelimme muiden retkiporukoiden kanssa nuotiolla.

Tuonne lounaalle! Kartan vasemmassa yläreunassa näkyy Tulijärven laavu, missä yövyimme. Kuva: Ilja Balabin

Yhdentoista paikkeilla lähdimme autoille ja ajoimme Poika-Ahoon Pyhä-Häkin kansallispuistoon. Innostuimme muuttamaan reissun aloituspisteen Poika-Ahoon ja Jyväskylästä saapuva päiväretkeläisporukka ohjeistettiin saapumaan sinne. Kun saimme porukan kasaan, lähdimme kulkemaan 14 hengen poppoon voimin kohti Kotajärven kierrosta. Kiersimme kierroksen vastapäivään, joka osoittautui vastakkaiseksi suunnaksi kuin monella muulla porukalla, sillä vastaantulijoita riitti. Puiston pysäköintialue oli täpötäynnään autoja ja miksei olisi ollut, sillä sunnuntain sää oli aurinkoinen ja oikein kutsui ulkoilemaan.

Pyhä-Häkki tarjoaa paljon pitkospuita, suoalueita ja tietysti puiston vetonaulat: Vanha Iso puu ja Uusi iso puu. Kuva: Ilja Balabin

Kotajärven tulipaikalla kokkasimme lounasta ja paistoimme lettuja niin paljon, että kukaan ei enää jaksanut syödä yhtään lisää. Onneksi paluumatka autoille oli lyhyempi, sillä täydellä vatsalla pidempi taival olisi tuntunut aika rankalle. Päästyämme autoille palattiin takaisin Jyväskylään. Kiitos Pyhä-Häkki!

Lettutaikinaa oli mukana reilusti ja kaikki saivat takuulla lounaan päälle lettuja niin paljon kuin napa veti (ehkä vähän enemmänkin). Kuva: Ilja Balabin

JOPAn iloiset retkeilijät paluumatkalla autoille. Kuva: Ilja Balabin

Rogainingin MM-kisat Saariselällä 22.-23.8.

Osallistuttiin Annen kanssa vielä toiseen 24h rogainingiin tänä vuonna. Eihän Suomeen osuneita MM-kisoja voinut jättää välistä? Ei ainakaan kun ne järjestettiin Saariselän huikeissa maisemissa. Ilmoittautuminen kisaan pistettiin vetämään jo tammikuussa ennen kuin Annella oli edes ensimmäistä rogainingia takanaan. Onneksi toukokuisista SM-kisoista jäi hyvä kokemus, niin MM-kisailmoittautuminen ei kaduttanut.
Tällä kertaa kisoihin valmistautuminen jäi yhtä leväperäiselle tasolle kuin viimeksi. Kaksi pidempää lenkkiä tehtiin kimpassa ja kaksi lyhyempää mäkivetotreeniä. Annella oli flunssamaisia oireita ja muutenkin terveystila ei tuntunut parhaalta mahdolliselta kisaa edeltävällä viikolla. Vasta kisa-aamun koittaessa selvisi, että olo oli niin hyvä että lähdettäisiin ainakin kokeilemaan miten pitkälle päivän kunnolla mennään. Kisa-aamuna matkattiin paikalle toisen joukkueen kyydillä noin viiden kilometrin päästä sijainneelta vuokramökiltä. Kaunis ilma ja riittävä terveystila kisaan osallistumiseksi toivat hymyn huulille:

Matkalla majapaikkamökiltä kisakeskukseen aamulla. Jo alkoi vähän jännittää.

Reittisuunnitelmaa lähdettiin väsäämään heti sillä mentaliteetillä, että Hash housessa käytäisiin virkistäytymässä eli laadimme kahden lenkin suunnitelman.

Toinen rogainingkisan tärkeimmistä osioista on käynnissä: reittisuunnittelu. Aurinkoisesta kelistä huolimatta suunnittelimme teltassa katseilta suojassa :).

Pisteitä olisi irronnut enemmän kisakeskuksen länsipuolelta, mutta itäpuolella oli kiinnostavammat maastot. Länsipuolella Tolosjoen ympäristössä oli tullut pyörittyä jokunen vuosi sitten Hammastunturin vaelluksen yhteydessä. Oli myös mahdollista, että olotila heikkenisi kisan aikana ja vain ensimmäinen lenkki saataisiin toteutettua. Niinpä lähtösuunta kohti avotunturia oli ratkaistu.Alkukisa meni helteessä ja Annea heikotti koko kuumimman ajan ja tuntui, ettei mitään kisaterää ole. Alun avotunturiosuudella juostiin jopa muutamaan otteeseen loivaan alamäkeen. Tässä kisassa juokseminen jäi kokonaisuudessaan hyvin vähäiseksi.

Ensimmäinen lenkki vei meidät aluksi suoraan avotunturiin. Komeata oli ja lisäksi vielä helppokulkuista. Aurinko paahtoi ihan kunnolla, joten riittävän juomisen muistaminen oli erityisen tärkeää. Neste- ja energiahukka voi kaataa nopeasti kovakuntoisemmankin kisaajan.

Nestehukka uhkasi koko alkukisan, mutta onneksi vesitäydennystä oli saatavilla monessa kohtaa reitillä virtaavista puroista. Juomapussit molemmilla oli viime kisan jälkeen tehty päivitys, joka todettiin toimivaksi. Ensimmäisellä juomavesitäydennystauolla:

Tunturipurosta oli helppo täyttää juomapussi.

Olimme arponeet strategiaamme joenylitysten suhteen ja lopulta päädyimme kahlaamaan joet normilenkkareissa eli kahluutossut ja gorekengät jäivät pois matkasta. Ekat kahlaukset olivat mukavan virkistäviä, mutta märät kengät ja sukat nopeuttivat rakkojen muodostumista kantapäihin. Kahluuosuuksille osui myös muita joukkueita samaan aikaan:

Ensimmäinen kunnon ylitys. Sinne vaan suoraan kengät jalassa kahlaamaan. Oltiin harkittu crocsien ottamista mukaan kahluukengiksi, mutta meitä kokeneemmat kisaajat puhuivat meidät luopumaan moisesta aikasyöpöstä. Nopeasti kyllä päästiin yli ja terävät kivet eivät haitanneet yhtään. Seuraavan kerran kuivaa saatiin jalkaan ensimmäisen lenkin lopuksi Hash housessa kun käytiin teltalla vaihtamassa toiset tossut joskus klo 5 aamuyöllä. Onneksi emme sitä tässä kohtaa tienneet :).

Onneksi rakkolaastarit helpottivat oloa merkittävästi. Viimeinen kahluukohta osui pimeälle ajalle ja sen jälkeen kengät eivät enää sanottavasti tuntuneet kuivuvan. Pahimmillaan lämpötila meni nollan pintaan ja hengitys höyrysi. Onneksi nousimme kohti tunturia jossa tuntui lämpimämmältä. Tauot alkoivat loppukisaa kohti venyä. Kartan itäreunan joenreunusmetsäpätkillä piisasi mäkäräisiä ja hyttysiä siihen malliin, että tauot pysyivät välttämättömässä minimissä.
Ekaan lenkkiin startista Hash houselle oli tarkoitus kulua 15 tuntia, mutta pummasimme kummankin suunnistusuran messevimmän pummin ja kävelimme kartalta ulos. Pummin selvittämisen jälkeen pääsimme rastille tunnin aikataulua myöhässä. Jäimme loppumatkalla pimeässä aikataulusta vielä tunnin verran. Osuimme kuitenkin tämän viivästymisen takia lähes Kiilopään laelle kun aurinko vihdoin pimeiden tuntien jälkeen nousi. Ei huono!
Saavuimme takaisin teltalle ja Hash houselle vasta viiden jälkeen aamulla. Vaihdoimme kuivat sukat ja kengät jalkaan ja tankkasimme Hash housen antimia. Olo koheni ja päätimme lähteä vielä toisen kerran rastien perään. Saimme kisajärkkäreiltä mukaan kameran, jolla oli tarkoitus kuvata vähän materiaalia maastosta. Haimme vielä rastit 78, 63 ja 74 ja kuvasimme muutamaan otteeseen videolle omaa menoa ja vastaantulleita joukkueita. Loppukisa sujui väsyneissä mutta siinä mielessä leppoisissa tunnelmissa, että maaliin ehtimisestä ei tarvinnut huolehtia. Se oli hyvä, sillä Annen nilkka kipeytyi viimeisillä rastiväleillä ja vauhdin kiristäminen olisi ollut hyvin tuskallista.
Viimeinen rasti löytyi suht nätisti, vaikka väsymys jo vaikutti kartan tulkintaan:

Viimeinen rasti. Aikaa maaliin palaamiseen oli vielä hyvin, lähes niin paljon että ryömimälläkin ehtisi, joten tässä kohtaa alkoi jo olla hyvä olo siitä, että hyväksytty kisasuoritus olisi pian plakkarissa. Väsy painoi kuitenkin ja piti mennä varovasti ettei tulisi nyrjähtänyttä nilkkaa tms. ikävyyttä lopputoikkaroinnissa. Annella nilkka oli jo kipeytynyt ilmeisesti silkasta rasituksesta, joten oli hyvä että meillä oli sauvat mukana ja varaa pitää tiheästi taukoja. Kellahtelimmekin viehkeästi - rysähdimme ehkä lähinnä - suoraan sammalille aina tauolle ja ylös könyäminen oli aikamoista urheilua, ehkä eniten kuitenkin henkistä sellaista. 

Lopulta kulkemamme matka linnuntietä matka rastilta toiselle oli 54,12 km. Kisan jälkeen mittasimme kartalta, että todellinen kuljettu matka oli noin 70-71 km. Rasteja ehdimme hakea 19/68 ja pisteitä kertyi 1290. Ne riittivät naisten sarjan sijaan 47./69. MM-kisauran avauksesta jäi hyvä mieli, ensi kerralla osataan jo asettaa tavoitteita!

Melontareissu Etelä-Konneveden kansallispuistoon

Ke 5.8. Kalasatama - Pieni Navettasaari, melottu matka 11 km, melonta-aika n. 2 h

Lähdettiin Kalasatamasta niin vikkelästi kuin vain saatiin kajakit vesille ja kamat niihin. Oli meinaan ihan sikkenään mäkäräisiä, jotka kävivät täysin häpeilemättä päälle. Kajakissa oli onneksi paljon miellyttävämpää. Meloimme Saukkosaaren eteläpuolelta, jossa karttaan oli merkitty hyvin kapea salmi. Kun otti vauhtia siitä pääsi läpi.

Tsekkasimme Käpynän ukon (yllä kuva) ja muitakin hienoja kallioita matkan varrella. Jylhää seutua. Yöpaikaksi valitsimme Pienen Navettasaaren laavun. Rantauduimme saareen illalla joskus ennen yhdeksää. Laavulla oli jo yksi meloja ja kolmen hengen moottorivenepoppoo, jotka tekivät hiljalleen lähtöä. Päätmme jäädä pieneen saareen. Sini ja Riku teltalla ja minä ja Ilja laavuun pystytettyyn sisätelttaan. Tämä siksi, että saaressa oli hyvin heikosti telttapaikkatilaa. Melontakeli ekana päivänä oli todella leppoisa, tässä lähestytään Pientä Navettasaarta:

Kokkasimme iltaruoaksi peruna-porkkananyyttejä, hirven- ja peuranlihavartaita ja sipulia nuotiolla. Jälkkäriksi paistettiin lettuja. Ilta oli todella kaunis ja järvi hyvin tyyni. Kuu hemmotteli meitä nousemalla suurena puiden takaa pimenneessä illassa. Painuimme nukkumaan vasta hyvälti puolenyön jälkeen.

To 6.8. Pieni Navettasaari - Pohjois-Lanstu - Iso-Häntiäinen - Lapinsalo - Pyysalon telttailupaikka, melottu matka 16 km, melontaika n. 2,5 h

Yöllä sateli vettä ja harmaa keli jatkui aamulla. Kaivauduttiin kukin omaan tahtiimme hereille ja valmisteltiin aamupalaa sateen ripotellessa laavun kattoon. Ei innostanut lähteä järvelle, joten tutkailimme kansallispuiston sateista maisemaa rauhassa saarelta käsin. Lähdimme vasta kahden hujakoilla jatkamaan matkaa sadealueen väistyttyä. Kävimme ensimmäiseksi katsomassa Pyysalon telttailupaikkaa, jossa kuului olevan hieno hiekkaranta. Tulipaikkaa ei pahemmin näkynyt eikä telttailuplänttejäkään. Jatkoimme matkaa sivutuulessa kohti Järvisaloa. Matkalla piti ylittää laivaväylä ja sitä pitkin puksuttikin juuri Myllykoski I -niminen alus jossa oli reippaasti porukkaa kyydissä. Jäimme kellumaan ja odottamaan, jotta laiva pääsisi ohi. Tuuli puhalsi ihan mukavasti ja pääsimme vähän leikkimään myötätuulisurffia vaikka kaksikkomme eivät vielä tuossa tuulessa kunnon surffiin päässeetkään. Bongasimme myös kolme puiston nimikkolajia eli kalasääksiä.

Ensimmäinen varsinainen kohteemme oli Pohjois-Lantsu ja sen karsikkopuut (yllä kuva Pohjois-Lantsun eteläosasta, veden takana Etelä-Lantsu). Pysähdyimme Etelä- ja Pohjois-Lantsun välisen salmen jälkeen pohjoiselle saarelle kokkaamaan lounasta märähkölle kalliolle. Aamupalasta olikin jo kerennyt vierähtää aimo tovi. Popsimme lounaan ja lähdimme jalkapatikassa karsikkopuita ihmettelemään.
Muutaman puun, joissa oli selvät vuosilukukaiverrukset (vieressä kuva), löysimmekin. Jatkoimme matkaa kohti Iso-Häntiäistä tarkoituksena käydä katsomassa miltä kulotuksen jälkeinen metsä näyttää. Kyllähän se poikkesi muista ympäristön saarista. Saarelta saarelle suhtkoht vastatuuleen meloen lähdimme kohti Lapinsalon laavua ja venesatamaan. Tuuli tyyntyi matkan aikana ja lopulta perille tullessamme sitä ei ollut nimeksikään ja aurinkokin alkoi näyttäytyä. Lapinsalossa oli aiemmin bongattu Myllykoski I laiturissa ja iso poppoo konnevetisiä makkaraa paistamassa ja virkistäytymässä. Tarjosivat meillekin kaljat ja makkarat ja Riku pääsi tutustumaan heidän alukseensa.

Joimme laavulla teet ja popsimme Ballerina-keksejä. Poimimme laavun läheisyydestä myös mustikoita aamupalakiisseliä ja iltapalaa varten. Meloimme yöksi Pyysalon telttapaikalle, koska saimme kuulla että olimme etsineet paikkaa väärältä puolelta. Iltamelonta oli kaunis sillä auringonlasku alkoi jo punata taivasta ja järvi oli hyvin tyyni. Löysimme nuotiopaikan mutta telttapaikkoja ympäristössä oli hävettävän vähän. Meillä oli onneksi vain kaksi telttaa ja niille löytyi paikat. Kokkailimme iltaruokaa ja loppuillasta jännitimme saderintaman osumista yöpaikkaamme. Tuuli kiihtyi ja selvästi kauempana satoi. Onneksi vältyimme sateelta sillä kypsensimme nuotiossa mustikkapiirakan netistä löytyneen kolikkokikan (http://peda.net/veraja/jyvaskyla/luontokoulu?m=viewnote&m_id=1675121&n_id=51066) avulla. Piirakka ei palanut! Paistoalusena käytettyä trangian paistinpannu ei tosin tykännyt kovin hyvää, vaikka se oli kiedottu folioon.

Pe 7.8. Pyysalo - Selkäsaari - Kalasatama, melottu matka 13,5 km, melonta-aika n. 2 h 

Perjantai valkeni huikena. Aurinko paistoi ja hiekkapohja kun oli rannassa niin eihän sitä voinut kuin pulahtaa uimaan. Pidimme hitaan aamun ja rauhassa kokkailimme ja nautimme aamupalat. Leiripaikalla kävi myös yksi lähelle rantautunut venepoppoo ja toisella puolella niemeä yöpynyt meloja sekä puiston ylläpitopoppoota pari kappaletta. Olipas ruuhkaa perjantaiaamussa!

Ison Pyysalon tulipaikalla oli polttopuuta hyvin katoksessa, kunhan sitä jaksoi pilkkoa poltettavaan kokoon. Tasaisia telttapaikkoja on paikalle tarkoitus tehdä enemmän ja laavukin sinne on kuulemma suunnitteilla.

Lähdimme melomaan etelään pieneen vastatuuleen kohti Selkäsaarta. Siellä oli kuulemma karttaan merkitsemätön keittokatos jonka halusimme tsekata. Vajaan tunnin melonnan jälkeen saavuimme saareen ja huomasimme katoksen kodaksi. Saaren rannassa oli useampi paikka, missä kajakin pohjan saattoi iskeä kiveen eli tarkkana sai olla.

Matka jatkui itään kohti Kalasatamaa. Pujottelimme tyynessä kelissä pieniä saaria ja ihmettelimme meitä puoliksipelästynyttä joutsenta ja jonkin linnun männyn latvassa sijaitsevaa pesänhärpäkettä. Aurinko paistoi ja aurinkorasvasta huolimatta kaikki keräsivät pientä punoitusta iholleen.
Kalasatamaan päästyämme pakkasimme kajakit auton katolle ja palasimme Jyväskylään Kivisalmen kievarin kautta. Siellä popsittiin reissun kunniaksi maittavat purilaiset.

Reissusta löytyy vielä lyhyt video:

Päiväretki: Peurunka-Touruvuori

Hyppäsimme Annen ja Hillan kanssa 7:30 bussiin Jyväskylän Matkakeskuksella ja huristimme kylpylä-hotelli Peurungalle. Sieltä lähdimme aurinkoisessa säässä Metso-reittiä kulkemaan kohti Jyväskylää. Pian huomasimme, että talvi- ja kesäreitti kulkevat paikoin eri kohdissa. Reittimerkkejä näkyi kuitenkin ohjaamassa meitä kohti alikulkua siinä missä talvireitti olisi painanut suoraan pellon poikki.

Alkumatkasta näkyi heinää seipäillä ja paljon hevosia.

Pidimme ekan istuskelutauon Haukilammen kodalla, jossa oli pöytä ja penkit retkieväiden syömistä varten. Nautiskelimme heräävästä päivästä ja päätimme lähteä Purstolammen ja Huosioislammen ohi kulkevaa reittiä joka oli selvästi Metso-reittiä vähemmän käytetty ja merkattu. Lammet olivat kivan erämaisia ja kunhan selvisimme reitillä olleesta hakkuuaukosta kulkukelpoisuus oli ihan kelvollinen. Märkiä pätkiä oli muutama ja kengät saattoivat kastua. Polun tullessa sähkölinjoilla hukkasimme uran ihan täysin ja otimme oman reitinvalinnan ilmeisesti moottorikelkkauraa pitkin. Päädyimme lopulta Siikajärven rantaan.

Siikajärven rantaa, missä pulahdimme uimaan.

Siikajärvi näytti erikoiselta koska sitä ympäröi joka puolelta hiekkaranta, joka lähemmän tarkastelun jälkeen paljastui veden alta paljastuneeksi vanhaksi järven pohjaksi. Tiedä kuinka viimeaikainen vedenpinnan lasku oli. Emme jääneet sitä ihmettelemään vaan pulahdimme Hillan kanssa uimaan Annen ihmetellessä rannalla. Pidimme myös evästystauon ennen palaamista takaisin suunnitellulle reitille.

Halsvuoren kallion juurelta.

Reitille palataksemme oli edessä pari metsärytyä. Suuntana olivat Halsvuoren kalliomaalaukset. Maalauksia ei löytynyt, mutta komeat kalliot kyllä. Kävimme sekä ylhäällä, josta näkyi suht kauas, että alhaalla ihmettelemässä kiipeilyreittejä. Jatkoimme matkaa tylsää suoraa asfalttitietä jossa jatkuvasti kulki isoja rekkoja. Polkulantien kohdalla lähdimme asfalttitieltä ja palasimme hiekkatie/polkureittiä taas Metso-reitille, joka ylitti pian asfalttitien. Ylityksen jälkeen oli laavu ensimmäisen lammen rannalla ja pidimme siinä tauon.

Pian laavun jälkeen tulimme hiekkakuoppa-alueelle, jossa harhaannuimme reitiltä. Hiekkakuoppien jälkeen kuljimme hiekkatietä liian pitkälle ja ohitimme Ampujien majalle vievän risteyksen. Muutimme suunnitelmaa ja menimme umpiperään vievän hiekkatien päästä lähteävää polkua Karhujärven laavulle taukoilemaan ja tutustumaan uuteen paikkaan. Laavu todettiin hyväksi lähiretkikohteeksi.

Laavulta suuntasimme erinäisiä uria pitkin Touruvuoren ulkoilupaanalle. Lopulta ryvimme sinne linjan alusta josta oli kaadettu kaikki korkeahkoksi päässeet puun alut ja samalla blogattu kartan mukaan siinä kulkeva polku. Matka painoi jo tässä vaiheessa ja lyhyellä pätkällä eteneminen oli varsinaista etanavauhtia hurjalla efortilla. Mutta pääsimme Touruvuoren polulle ja suuntasimme Pappilanmäen parkkipaikan kautta Raivaajantien päähän, josta saimme autokyydin takaisin sivistyksen pariin.

Matkaa kertyi n. 29 km ja aikaa tuon kulkemiseen kului 6 h 42 min eli keskimääräinen kulkunopeus oli 13:52 min/km. 

Suomi meloo 6.-12.6.2015

Rogainingista toivuttuani edessä oli kokonaan uusi kokemus. Ilmoittauduin mukaan jyväskyläläisen melontaseuran Melanvilauttajien viestijoukkueeseen Suomi meloo -melontaviestiin. Joukkueen vahvuus oli lopulta vain kaksi henkilöä, mutta se ei ollut mikään syy olla lähtemättä.

Suomi meloo melottiin 31. kerran ja tänä vuonna reitti kulki Lappeenrannasta Viipuriin Saimaan kanavaa myöten ja sitten autosiirtymän jälkeen Virojoelta Helsinkiin Puotilan venesatamaan. Melottava matka oli pilkottu etappeihin, joiden pituudet vaihtelivat 5-40 km. Ideaalitapauksessa joukkue pystyisi melomaan koko viestin eli melojia vaihdettaisiin sopivasti vaihtopisteillä. Meille oli selvää että kahden hengen joukkueella osuuksia täytyisi jättää välistä. Toisaalta oli myös selvää, että kumpikin saisi meloa juuri niin paljon kuin intoa ja melontakuntoa riittäisi.

Itselläni oli takana pari hassua 6 km melontapyrähdystä sekä edeltävällä viikolla seuran kurssille apuohjaajana osallistuminen. Kurssilla kyse oli lähinnä kajakissa istumisesta, joka toki on sekin oleellinen kyky pitemmillä melontapätkillä :-D. Oman kunnon lisäksi arvelutti se, että olin melonut merellä tasan kerran ja senkin lähes rasvatyynellä kelillä Korppoon saariston suojassa. Tosin aallokkomelonta kiinnosti ja Päijänteellä aallokossa pääsi lähinnä riemun kiljahduksia.

Kalustona meille lähti mukaan lopulta viime hetken säädön jälkeen MeVin muistokajakki Nordkapp HSC, jota kanssamelojat tituleerasivat kajakkien 80-luvun Rolls Royceksi. Komea peli se tosiaan on kuten allaolevista kuvista näkyy. Säädöstä johtuen en ehtinyt lainkaan koemeloa paattia, joten lauantaiaamuna 6.6. piirun verran vaille klo 4 siirryin vesille tuossa kajakissa ensimmäisen kerran Lappeenrannassa heti valmiina lähtemään Suomi meloon ensimmäiselle etapille.

Saimaan kanavassa rajan yli melominen oli hienoa: passiin sai veneen kuvan leimaan :-D. Osuuteen mahtui 2 h passintarkastuspysähdys, useampi yli 10 m korkeuserolla oleva sulku sekä 1,5 h tullitarkastus, jonka yhteydessä täytettiin kaavakkeita kajakeissa istuen.

Reissuun mahtui myös melontaurani suurimmat aallot ja kovin tuuli (puuskat n. 18 m/s Viipurissa). Toivottavasti melontatekniikka ei reissun aikana ainakaan huonontunut. Oppipahan melomaan ryhmässä eli olemaan törmäilemättä muihin ja peesaamaan kaksikoita kevyemmän kyydin toivossa. Pääsin myös surffiin muutaman kerran harvinaisilla myötäaaltopätkillä. Ensimmäinen oikea yömelonta tuli myös koettua Haminasta Lauanniemeen johtokajakin etuaukossa. Totesin, että taidan olla enemmän soolomeloja. Tai ainakin ohjaamaan pitää päästä. Joukkueemme kajakissa ei toiminut evä, joten koko matka tuli melottua täysin melalla ja kallistuksilla ohjaten. Kuulemma moinen edesauttaa tekniikan kehitystä. Uskoako tuota :-D.

Viikon saldona meloin viestissä yhdeksän osuutta ja lisäksi yhden omatoimisen melontalenkin Porvoonjoella. Melontamatkaa kertyi aika tarkalleen 150 km, mihin mahtui sekä pisin yksittäinen melontapäiväni (41 km) sekä rankin yksittäinen melonta, jossa meloimme 11 m/s vastatuuleen 15 km minkä jälkeen 2 km myötätuuleen. Myötätuulipätkällä jaksoi enää vaivoin kannatella melaa (Werner Shuna, n. 750 g). Kyseessä oli siis viestin viimeinen pätkä ja aiemmat kuusi melontapäivää painoivat. Näin jälkiviisaana voi kommentoida, että reissu olisi tuntunut varmasti kevyemmältä, jos kevään aikana olisi käynyt edes muutaman useampituntisen melontalenkin. Hieno reissu joka tapauksessa!
Muutamia kuvia viikon varrelta:

 Saimaan kanavassa sulussa odottamassa, että vesi alkaa laskea.

 Vaihtopaikka Kotkan Santalahdessa. Joukkueemme kulkupeli eli puna-oranssi Nordkapp etualalla.

 MeVin Nordkapp HSC osuudella Keihässalmi - Loviisan ydinvoimala. Ollaan juuri lähdössä suojaisalta maatauolta.

 Suomi meloo -viesti saapuu Porvooseen auringonlaskun aikaan.

Johtokajakin lippu hulmusi komeasti viestin viimeiselle osuudelle lähdettäessä Sipoonrannassa. Kovempaa hulmuamista oli kuitenkin vielä luvassa.