Rogainingin MM-kisat Saariselällä 22.-23.8.

Osallistuttiin Annen kanssa vielä toiseen 24h rogainingiin tänä vuonna. Eihän Suomeen osuneita MM-kisoja voinut jättää välistä? Ei ainakaan kun ne järjestettiin Saariselän huikeissa maisemissa. Ilmoittautuminen kisaan pistettiin vetämään jo tammikuussa ennen kuin Annella oli edes ensimmäistä rogainingia takanaan. Onneksi toukokuisista SM-kisoista jäi hyvä kokemus, niin MM-kisailmoittautuminen ei kaduttanut.
Tällä kertaa kisoihin valmistautuminen jäi yhtä leväperäiselle tasolle kuin viimeksi. Kaksi pidempää lenkkiä tehtiin kimpassa ja kaksi lyhyempää mäkivetotreeniä. Annella oli flunssamaisia oireita ja muutenkin terveystila ei tuntunut parhaalta mahdolliselta kisaa edeltävällä viikolla. Vasta kisa-aamun koittaessa selvisi, että olo oli niin hyvä että lähdettäisiin ainakin kokeilemaan miten pitkälle päivän kunnolla mennään. Kisa-aamuna matkattiin paikalle toisen joukkueen kyydillä noin viiden kilometrin päästä sijainneelta vuokramökiltä. Kaunis ilma ja riittävä terveystila kisaan osallistumiseksi toivat hymyn huulille:

Matkalla majapaikkamökiltä kisakeskukseen aamulla. Jo alkoi vähän jännittää.

Reittisuunnitelmaa lähdettiin väsäämään heti sillä mentaliteetillä, että Hash housessa käytäisiin virkistäytymässä eli laadimme kahden lenkin suunnitelman.

Toinen rogainingkisan tärkeimmistä osioista on käynnissä: reittisuunnittelu. Aurinkoisesta kelistä huolimatta suunnittelimme teltassa katseilta suojassa :).

Pisteitä olisi irronnut enemmän kisakeskuksen länsipuolelta, mutta itäpuolella oli kiinnostavammat maastot. Länsipuolella Tolosjoen ympäristössä oli tullut pyörittyä jokunen vuosi sitten Hammastunturin vaelluksen yhteydessä. Oli myös mahdollista, että olotila heikkenisi kisan aikana ja vain ensimmäinen lenkki saataisiin toteutettua. Niinpä lähtösuunta kohti avotunturia oli ratkaistu.Alkukisa meni helteessä ja Annea heikotti koko kuumimman ajan ja tuntui, ettei mitään kisaterää ole. Alun avotunturiosuudella juostiin jopa muutamaan otteeseen loivaan alamäkeen. Tässä kisassa juokseminen jäi kokonaisuudessaan hyvin vähäiseksi.

Ensimmäinen lenkki vei meidät aluksi suoraan avotunturiin. Komeata oli ja lisäksi vielä helppokulkuista. Aurinko paahtoi ihan kunnolla, joten riittävän juomisen muistaminen oli erityisen tärkeää. Neste- ja energiahukka voi kaataa nopeasti kovakuntoisemmankin kisaajan.

Nestehukka uhkasi koko alkukisan, mutta onneksi vesitäydennystä oli saatavilla monessa kohtaa reitillä virtaavista puroista. Juomapussit molemmilla oli viime kisan jälkeen tehty päivitys, joka todettiin toimivaksi. Ensimmäisellä juomavesitäydennystauolla:

Tunturipurosta oli helppo täyttää juomapussi.

Olimme arponeet strategiaamme joenylitysten suhteen ja lopulta päädyimme kahlaamaan joet normilenkkareissa eli kahluutossut ja gorekengät jäivät pois matkasta. Ekat kahlaukset olivat mukavan virkistäviä, mutta märät kengät ja sukat nopeuttivat rakkojen muodostumista kantapäihin. Kahluuosuuksille osui myös muita joukkueita samaan aikaan:

Ensimmäinen kunnon ylitys. Sinne vaan suoraan kengät jalassa kahlaamaan. Oltiin harkittu crocsien ottamista mukaan kahluukengiksi, mutta meitä kokeneemmat kisaajat puhuivat meidät luopumaan moisesta aikasyöpöstä. Nopeasti kyllä päästiin yli ja terävät kivet eivät haitanneet yhtään. Seuraavan kerran kuivaa saatiin jalkaan ensimmäisen lenkin lopuksi Hash housessa kun käytiin teltalla vaihtamassa toiset tossut joskus klo 5 aamuyöllä. Onneksi emme sitä tässä kohtaa tienneet :).

Onneksi rakkolaastarit helpottivat oloa merkittävästi. Viimeinen kahluukohta osui pimeälle ajalle ja sen jälkeen kengät eivät enää sanottavasti tuntuneet kuivuvan. Pahimmillaan lämpötila meni nollan pintaan ja hengitys höyrysi. Onneksi nousimme kohti tunturia jossa tuntui lämpimämmältä. Tauot alkoivat loppukisaa kohti venyä. Kartan itäreunan joenreunusmetsäpätkillä piisasi mäkäräisiä ja hyttysiä siihen malliin, että tauot pysyivät välttämättömässä minimissä.
Ekaan lenkkiin startista Hash houselle oli tarkoitus kulua 15 tuntia, mutta pummasimme kummankin suunnistusuran messevimmän pummin ja kävelimme kartalta ulos. Pummin selvittämisen jälkeen pääsimme rastille tunnin aikataulua myöhässä. Jäimme loppumatkalla pimeässä aikataulusta vielä tunnin verran. Osuimme kuitenkin tämän viivästymisen takia lähes Kiilopään laelle kun aurinko vihdoin pimeiden tuntien jälkeen nousi. Ei huono!
Saavuimme takaisin teltalle ja Hash houselle vasta viiden jälkeen aamulla. Vaihdoimme kuivat sukat ja kengät jalkaan ja tankkasimme Hash housen antimia. Olo koheni ja päätimme lähteä vielä toisen kerran rastien perään. Saimme kisajärkkäreiltä mukaan kameran, jolla oli tarkoitus kuvata vähän materiaalia maastosta. Haimme vielä rastit 78, 63 ja 74 ja kuvasimme muutamaan otteeseen videolle omaa menoa ja vastaantulleita joukkueita. Loppukisa sujui väsyneissä mutta siinä mielessä leppoisissa tunnelmissa, että maaliin ehtimisestä ei tarvinnut huolehtia. Se oli hyvä, sillä Annen nilkka kipeytyi viimeisillä rastiväleillä ja vauhdin kiristäminen olisi ollut hyvin tuskallista.
Viimeinen rasti löytyi suht nätisti, vaikka väsymys jo vaikutti kartan tulkintaan:

Viimeinen rasti. Aikaa maaliin palaamiseen oli vielä hyvin, lähes niin paljon että ryömimälläkin ehtisi, joten tässä kohtaa alkoi jo olla hyvä olo siitä, että hyväksytty kisasuoritus olisi pian plakkarissa. Väsy painoi kuitenkin ja piti mennä varovasti ettei tulisi nyrjähtänyttä nilkkaa tms. ikävyyttä lopputoikkaroinnissa. Annella nilkka oli jo kipeytynyt ilmeisesti silkasta rasituksesta, joten oli hyvä että meillä oli sauvat mukana ja varaa pitää tiheästi taukoja. Kellahtelimmekin viehkeästi - rysähdimme ehkä lähinnä - suoraan sammalille aina tauolle ja ylös könyäminen oli aikamoista urheilua, ehkä eniten kuitenkin henkistä sellaista. 

Lopulta kulkemamme matka linnuntietä matka rastilta toiselle oli 54,12 km. Kisan jälkeen mittasimme kartalta, että todellinen kuljettu matka oli noin 70-71 km. Rasteja ehdimme hakea 19/68 ja pisteitä kertyi 1290. Ne riittivät naisten sarjan sijaan 47./69. MM-kisauran avauksesta jäi hyvä mieli, ensi kerralla osataan jo asettaa tavoitteita!

Melontareissu Etelä-Konneveden kansallispuistoon

Ke 5.8. Kalasatama - Pieni Navettasaari, melottu matka 11 km, melonta-aika n. 2 h

Lähdettiin Kalasatamasta niin vikkelästi kuin vain saatiin kajakit vesille ja kamat niihin. Oli meinaan ihan sikkenään mäkäräisiä, jotka kävivät täysin häpeilemättä päälle. Kajakissa oli onneksi paljon miellyttävämpää. Meloimme Saukkosaaren eteläpuolelta, jossa karttaan oli merkitty hyvin kapea salmi. Kun otti vauhtia siitä pääsi läpi.

Tsekkasimme Käpynän ukon (yllä kuva) ja muitakin hienoja kallioita matkan varrella. Jylhää seutua. Yöpaikaksi valitsimme Pienen Navettasaaren laavun. Rantauduimme saareen illalla joskus ennen yhdeksää. Laavulla oli jo yksi meloja ja kolmen hengen moottorivenepoppoo, jotka tekivät hiljalleen lähtöä. Päätmme jäädä pieneen saareen. Sini ja Riku teltalla ja minä ja Ilja laavuun pystytettyyn sisätelttaan. Tämä siksi, että saaressa oli hyvin heikosti telttapaikkatilaa. Melontakeli ekana päivänä oli todella leppoisa, tässä lähestytään Pientä Navettasaarta:

Kokkasimme iltaruoaksi peruna-porkkananyyttejä, hirven- ja peuranlihavartaita ja sipulia nuotiolla. Jälkkäriksi paistettiin lettuja. Ilta oli todella kaunis ja järvi hyvin tyyni. Kuu hemmotteli meitä nousemalla suurena puiden takaa pimenneessä illassa. Painuimme nukkumaan vasta hyvälti puolenyön jälkeen.

To 6.8. Pieni Navettasaari - Pohjois-Lanstu - Iso-Häntiäinen - Lapinsalo - Pyysalon telttailupaikka, melottu matka 16 km, melontaika n. 2,5 h

Yöllä sateli vettä ja harmaa keli jatkui aamulla. Kaivauduttiin kukin omaan tahtiimme hereille ja valmisteltiin aamupalaa sateen ripotellessa laavun kattoon. Ei innostanut lähteä järvelle, joten tutkailimme kansallispuiston sateista maisemaa rauhassa saarelta käsin. Lähdimme vasta kahden hujakoilla jatkamaan matkaa sadealueen väistyttyä. Kävimme ensimmäiseksi katsomassa Pyysalon telttailupaikkaa, jossa kuului olevan hieno hiekkaranta. Tulipaikkaa ei pahemmin näkynyt eikä telttailuplänttejäkään. Jatkoimme matkaa sivutuulessa kohti Järvisaloa. Matkalla piti ylittää laivaväylä ja sitä pitkin puksuttikin juuri Myllykoski I -niminen alus jossa oli reippaasti porukkaa kyydissä. Jäimme kellumaan ja odottamaan, jotta laiva pääsisi ohi. Tuuli puhalsi ihan mukavasti ja pääsimme vähän leikkimään myötätuulisurffia vaikka kaksikkomme eivät vielä tuossa tuulessa kunnon surffiin päässeetkään. Bongasimme myös kolme puiston nimikkolajia eli kalasääksiä.

Ensimmäinen varsinainen kohteemme oli Pohjois-Lantsu ja sen karsikkopuut (yllä kuva Pohjois-Lantsun eteläosasta, veden takana Etelä-Lantsu). Pysähdyimme Etelä- ja Pohjois-Lantsun välisen salmen jälkeen pohjoiselle saarelle kokkaamaan lounasta märähkölle kalliolle. Aamupalasta olikin jo kerennyt vierähtää aimo tovi. Popsimme lounaan ja lähdimme jalkapatikassa karsikkopuita ihmettelemään.
Muutaman puun, joissa oli selvät vuosilukukaiverrukset (vieressä kuva), löysimmekin. Jatkoimme matkaa kohti Iso-Häntiäistä tarkoituksena käydä katsomassa miltä kulotuksen jälkeinen metsä näyttää. Kyllähän se poikkesi muista ympäristön saarista. Saarelta saarelle suhtkoht vastatuuleen meloen lähdimme kohti Lapinsalon laavua ja venesatamaan. Tuuli tyyntyi matkan aikana ja lopulta perille tullessamme sitä ei ollut nimeksikään ja aurinkokin alkoi näyttäytyä. Lapinsalossa oli aiemmin bongattu Myllykoski I laiturissa ja iso poppoo konnevetisiä makkaraa paistamassa ja virkistäytymässä. Tarjosivat meillekin kaljat ja makkarat ja Riku pääsi tutustumaan heidän alukseensa.

Joimme laavulla teet ja popsimme Ballerina-keksejä. Poimimme laavun läheisyydestä myös mustikoita aamupalakiisseliä ja iltapalaa varten. Meloimme yöksi Pyysalon telttapaikalle, koska saimme kuulla että olimme etsineet paikkaa väärältä puolelta. Iltamelonta oli kaunis sillä auringonlasku alkoi jo punata taivasta ja järvi oli hyvin tyyni. Löysimme nuotiopaikan mutta telttapaikkoja ympäristössä oli hävettävän vähän. Meillä oli onneksi vain kaksi telttaa ja niille löytyi paikat. Kokkailimme iltaruokaa ja loppuillasta jännitimme saderintaman osumista yöpaikkaamme. Tuuli kiihtyi ja selvästi kauempana satoi. Onneksi vältyimme sateelta sillä kypsensimme nuotiossa mustikkapiirakan netistä löytyneen kolikkokikan (http://peda.net/veraja/jyvaskyla/luontokoulu?m=viewnote&m_id=1675121&n_id=51066) avulla. Piirakka ei palanut! Paistoalusena käytettyä trangian paistinpannu ei tosin tykännyt kovin hyvää, vaikka se oli kiedottu folioon.

Pe 7.8. Pyysalo - Selkäsaari - Kalasatama, melottu matka 13,5 km, melonta-aika n. 2 h 

Perjantai valkeni huikena. Aurinko paistoi ja hiekkapohja kun oli rannassa niin eihän sitä voinut kuin pulahtaa uimaan. Pidimme hitaan aamun ja rauhassa kokkailimme ja nautimme aamupalat. Leiripaikalla kävi myös yksi lähelle rantautunut venepoppoo ja toisella puolella niemeä yöpynyt meloja sekä puiston ylläpitopoppoota pari kappaletta. Olipas ruuhkaa perjantaiaamussa!

Ison Pyysalon tulipaikalla oli polttopuuta hyvin katoksessa, kunhan sitä jaksoi pilkkoa poltettavaan kokoon. Tasaisia telttapaikkoja on paikalle tarkoitus tehdä enemmän ja laavukin sinne on kuulemma suunnitteilla.

Lähdimme melomaan etelään pieneen vastatuuleen kohti Selkäsaarta. Siellä oli kuulemma karttaan merkitsemätön keittokatos jonka halusimme tsekata. Vajaan tunnin melonnan jälkeen saavuimme saareen ja huomasimme katoksen kodaksi. Saaren rannassa oli useampi paikka, missä kajakin pohjan saattoi iskeä kiveen eli tarkkana sai olla.

Matka jatkui itään kohti Kalasatamaa. Pujottelimme tyynessä kelissä pieniä saaria ja ihmettelimme meitä puoliksipelästynyttä joutsenta ja jonkin linnun männyn latvassa sijaitsevaa pesänhärpäkettä. Aurinko paistoi ja aurinkorasvasta huolimatta kaikki keräsivät pientä punoitusta iholleen.
Kalasatamaan päästyämme pakkasimme kajakit auton katolle ja palasimme Jyväskylään Kivisalmen kievarin kautta. Siellä popsittiin reissun kunniaksi maittavat purilaiset.

Reissusta löytyy vielä lyhyt video:

Päiväretki: Peurunka-Touruvuori

Hyppäsimme Annen ja Hillan kanssa 7:30 bussiin Jyväskylän Matkakeskuksella ja huristimme kylpylä-hotelli Peurungalle. Sieltä lähdimme aurinkoisessa säässä Metso-reittiä kulkemaan kohti Jyväskylää. Pian huomasimme, että talvi- ja kesäreitti kulkevat paikoin eri kohdissa. Reittimerkkejä näkyi kuitenkin ohjaamassa meitä kohti alikulkua siinä missä talvireitti olisi painanut suoraan pellon poikki.

Alkumatkasta näkyi heinää seipäillä ja paljon hevosia.

Pidimme ekan istuskelutauon Haukilammen kodalla, jossa oli pöytä ja penkit retkieväiden syömistä varten. Nautiskelimme heräävästä päivästä ja päätimme lähteä Purstolammen ja Huosioislammen ohi kulkevaa reittiä joka oli selvästi Metso-reittiä vähemmän käytetty ja merkattu. Lammet olivat kivan erämaisia ja kunhan selvisimme reitillä olleesta hakkuuaukosta kulkukelpoisuus oli ihan kelvollinen. Märkiä pätkiä oli muutama ja kengät saattoivat kastua. Polun tullessa sähkölinjoilla hukkasimme uran ihan täysin ja otimme oman reitinvalinnan ilmeisesti moottorikelkkauraa pitkin. Päädyimme lopulta Siikajärven rantaan.

Siikajärven rantaa, missä pulahdimme uimaan.

Siikajärvi näytti erikoiselta koska sitä ympäröi joka puolelta hiekkaranta, joka lähemmän tarkastelun jälkeen paljastui veden alta paljastuneeksi vanhaksi järven pohjaksi. Tiedä kuinka viimeaikainen vedenpinnan lasku oli. Emme jääneet sitä ihmettelemään vaan pulahdimme Hillan kanssa uimaan Annen ihmetellessä rannalla. Pidimme myös evästystauon ennen palaamista takaisin suunnitellulle reitille.

Halsvuoren kallion juurelta.

Reitille palataksemme oli edessä pari metsärytyä. Suuntana olivat Halsvuoren kalliomaalaukset. Maalauksia ei löytynyt, mutta komeat kalliot kyllä. Kävimme sekä ylhäällä, josta näkyi suht kauas, että alhaalla ihmettelemässä kiipeilyreittejä. Jatkoimme matkaa tylsää suoraa asfalttitietä jossa jatkuvasti kulki isoja rekkoja. Polkulantien kohdalla lähdimme asfalttitieltä ja palasimme hiekkatie/polkureittiä taas Metso-reitille, joka ylitti pian asfalttitien. Ylityksen jälkeen oli laavu ensimmäisen lammen rannalla ja pidimme siinä tauon.

Pian laavun jälkeen tulimme hiekkakuoppa-alueelle, jossa harhaannuimme reitiltä. Hiekkakuoppien jälkeen kuljimme hiekkatietä liian pitkälle ja ohitimme Ampujien majalle vievän risteyksen. Muutimme suunnitelmaa ja menimme umpiperään vievän hiekkatien päästä lähteävää polkua Karhujärven laavulle taukoilemaan ja tutustumaan uuteen paikkaan. Laavu todettiin hyväksi lähiretkikohteeksi.

Laavulta suuntasimme erinäisiä uria pitkin Touruvuoren ulkoilupaanalle. Lopulta ryvimme sinne linjan alusta josta oli kaadettu kaikki korkeahkoksi päässeet puun alut ja samalla blogattu kartan mukaan siinä kulkeva polku. Matka painoi jo tässä vaiheessa ja lyhyellä pätkällä eteneminen oli varsinaista etanavauhtia hurjalla efortilla. Mutta pääsimme Touruvuoren polulle ja suuntasimme Pappilanmäen parkkipaikan kautta Raivaajantien päähän, josta saimme autokyydin takaisin sivistyksen pariin.

Matkaa kertyi n. 29 km ja aikaa tuon kulkemiseen kului 6 h 42 min eli keskimääräinen kulkunopeus oli 13:52 min/km. 

Suomi meloo 6.-12.6.2015

Rogainingista toivuttuani edessä oli kokonaan uusi kokemus. Ilmoittauduin mukaan jyväskyläläisen melontaseuran Melanvilauttajien viestijoukkueeseen Suomi meloo -melontaviestiin. Joukkueen vahvuus oli lopulta vain kaksi henkilöä, mutta se ei ollut mikään syy olla lähtemättä.

Suomi meloo melottiin 31. kerran ja tänä vuonna reitti kulki Lappeenrannasta Viipuriin Saimaan kanavaa myöten ja sitten autosiirtymän jälkeen Virojoelta Helsinkiin Puotilan venesatamaan. Melottava matka oli pilkottu etappeihin, joiden pituudet vaihtelivat 5-40 km. Ideaalitapauksessa joukkue pystyisi melomaan koko viestin eli melojia vaihdettaisiin sopivasti vaihtopisteillä. Meille oli selvää että kahden hengen joukkueella osuuksia täytyisi jättää välistä. Toisaalta oli myös selvää, että kumpikin saisi meloa juuri niin paljon kuin intoa ja melontakuntoa riittäisi.

Itselläni oli takana pari hassua 6 km melontapyrähdystä sekä edeltävällä viikolla seuran kurssille apuohjaajana osallistuminen. Kurssilla kyse oli lähinnä kajakissa istumisesta, joka toki on sekin oleellinen kyky pitemmillä melontapätkillä :-D. Oman kunnon lisäksi arvelutti se, että olin melonut merellä tasan kerran ja senkin lähes rasvatyynellä kelillä Korppoon saariston suojassa. Tosin aallokkomelonta kiinnosti ja Päijänteellä aallokossa pääsi lähinnä riemun kiljahduksia.

Kalustona meille lähti mukaan lopulta viime hetken säädön jälkeen MeVin muistokajakki Nordkapp HSC, jota kanssamelojat tituleerasivat kajakkien 80-luvun Rolls Royceksi. Komea peli se tosiaan on kuten allaolevista kuvista näkyy. Säädöstä johtuen en ehtinyt lainkaan koemeloa paattia, joten lauantaiaamuna 6.6. piirun verran vaille klo 4 siirryin vesille tuossa kajakissa ensimmäisen kerran Lappeenrannassa heti valmiina lähtemään Suomi meloon ensimmäiselle etapille.

Saimaan kanavassa rajan yli melominen oli hienoa: passiin sai veneen kuvan leimaan :-D. Osuuteen mahtui 2 h passintarkastuspysähdys, useampi yli 10 m korkeuserolla oleva sulku sekä 1,5 h tullitarkastus, jonka yhteydessä täytettiin kaavakkeita kajakeissa istuen.

Reissuun mahtui myös melontaurani suurimmat aallot ja kovin tuuli (puuskat n. 18 m/s Viipurissa). Toivottavasti melontatekniikka ei reissun aikana ainakaan huonontunut. Oppipahan melomaan ryhmässä eli olemaan törmäilemättä muihin ja peesaamaan kaksikoita kevyemmän kyydin toivossa. Pääsin myös surffiin muutaman kerran harvinaisilla myötäaaltopätkillä. Ensimmäinen oikea yömelonta tuli myös koettua Haminasta Lauanniemeen johtokajakin etuaukossa. Totesin, että taidan olla enemmän soolomeloja. Tai ainakin ohjaamaan pitää päästä. Joukkueemme kajakissa ei toiminut evä, joten koko matka tuli melottua täysin melalla ja kallistuksilla ohjaten. Kuulemma moinen edesauttaa tekniikan kehitystä. Uskoako tuota :-D.

Viikon saldona meloin viestissä yhdeksän osuutta ja lisäksi yhden omatoimisen melontalenkin Porvoonjoella. Melontamatkaa kertyi aika tarkalleen 150 km, mihin mahtui sekä pisin yksittäinen melontapäiväni (41 km) sekä rankin yksittäinen melonta, jossa meloimme 11 m/s vastatuuleen 15 km minkä jälkeen 2 km myötätuuleen. Myötätuulipätkällä jaksoi enää vaivoin kannatella melaa (Werner Shuna, n. 750 g). Kyseessä oli siis viestin viimeinen pätkä ja aiemmat kuusi melontapäivää painoivat. Näin jälkiviisaana voi kommentoida, että reissu olisi tuntunut varmasti kevyemmältä, jos kevään aikana olisi käynyt edes muutaman useampituntisen melontalenkin. Hieno reissu joka tapauksessa!
Muutamia kuvia viikon varrelta:

 Saimaan kanavassa sulussa odottamassa, että vesi alkaa laskea.

 Vaihtopaikka Kotkan Santalahdessa. Joukkueemme kulkupeli eli puna-oranssi Nordkapp etualalla.

 MeVin Nordkapp HSC osuudella Keihässalmi - Loviisan ydinvoimala. Ollaan juuri lähdössä suojaisalta maatauolta.

 Suomi meloo -viesti saapuu Porvooseen auringonlaskun aikaan.

Johtokajakin lippu hulmusi komeasti viestin viimeiselle osuudelle lähdettäessä Sipoonrannassa. Kovempaa hulmuamista oli kuitenkin vielä luvassa.

Retki-Rogaining 2015

Team Jopatuksen debyyttikisa Retki-Rogainingissa tuotti naisten sarjan kultamitalit. Kisa meni täysin suunnitelman mukaisesti, ehdittiinpä hakea yksi extrarastikin. Pääosa matkasta meni kävellen, juoksuaskeleita otettiin lähinnä kisan alkupuolella. Jostain netin syövereistä mieleen jäänyt lainaus vapaasti suomennettuna: Rogaining on 14 tuntia hauskaa ja 10 tuntia luonteen kasvatusta, piti aika hyvin paikkansa. Hauska jatkui tosin auringonnousuun asti ja siitä alkoivat matkan vaikeimmat tunnit. Ei tehnyt mieli syödä tai juoda ollenkaan ja kävely sujui aika tahmeasti ja erityisesti tauoilta lähdettäessä robottimaisesti. Evästä oli kuitenkin nakerrettava, se oli onneksi molemmille selviö.

Laskelmat ajan riittämiseksi maaliin pääsyyn aloitettin 9 rastia ennen maalia vaikka reittisuunnittelussa asetetuista aikarajoista oltiinkin edellä. Totesimme, että vaikka nopeutemme olisi vain piirun yli 2 km tunnissa niin maaliin ehditään. Olipa jossain aikaisemmassa vaiheessa kisaa puhuttu lisäpistosta hakemaan joku 9 pisteen rasti. Tästä kuitenkin luovuttiin kisan edetessä ja ihan fiksusti niin. Päätavoite oli kuitenkin alusta asti ehtiä maaliin ajoissa ja saada hyväksytty suoritus. Jotenkin myöhästymisestä johtuva hylkääminen olisi vuorokauden kisan jälkeen liian lannistava ajatus. Mutta loppu hyvin kaikki hyvin ja montaa käytännön kokemusta fiksumpana seuraavaan skabaan!

Reitin suunnittelussa kiinnitimme erityisesti huomiota rasteilletulosuuntiin. Suunnittelu oli tältä osin onnistunut, sillä isommilta pummeilta vältyttiin.

Piirsimme karttaan kuljettavan reitin, johon tehtiin matkan edetessä hienosäätöä maastokokemusten pohjalta. Juuri kuvassa piirrettävästä kohdasta polku hävisi jonnekin hakkuuaukon syövereihin ja piti lähteä umpimetsärymylle.

Rasti 46 kiikkui nätisti ojanristeyksen ylle kaartuneessa puussa. Tästä oli enää kaksi rastia matkaa maaliin sunnuntaina. Etenemisnopeus ei enää päätä huimannut ja seuraavaan rastiväliin tuhrautuikin eniten aikaa.

Maaliintulon jälkeen oli hymy herkässä. Enää ei tarvinnut pakottaa kroppaa liikkumaan, juhlaa!

Matka sujui suunnitelman mukaisesti lukuun ottamatta 6 pisteen rasteja, joita meille tuli tavaksi pummata. Pikkuisen ohi viereiselle nyppylälle tai hyvin kaarrellen kohti rastipistettä. Loppukisasta tuo 6 pisteen rastien kirous saatiin kuitenkin murrettuna nappaamalla rasti 69 suoraviivaisesti.

Kisareissun kenties jännimmät hetket koettiin rastia 50 kohti mäelle noustessa. Minulla alkoi todenteolla pehmetä päässä ja tuntui, että kaiken keskittymisen tarvitsi ihan siihen että sai jalat ottamaan aina seuraavan askelen. Jonkin sortin sippaaminen oli todella lähellä ja totesin, että suunnistamaan minusta ei ole. Olimme ihan rastin lähellä, joten kävimme kuittaamassa sen. Laskeuduimme rinnettä alemmas ja pidimme kelpo huoltotauon. Join nesteytyslääkettä ja tuo keskimääräisesti karmeanmakuinen liemi ei maistunutkaan yhtään hullummalta. Päättelin, että taitaa olla juuri sitä mitä kroppa tarvitsee. Lisäksi pistelin sipsejä. Katselimme samalla komean kirkkaanpinkkiä taivaanrantaa, jonka taakse aurinko hyvää vauhtia hävisi. Pian matka jatkui olo merkittävästi kohentuneena: kartasta tajusi taas jotain eikä kävelyyn tarvinnut erityisesti keskittyä.

Kisaan toi haastetta lämpötilan tippuminen pakkasen puolelle yöaikaan. Parhaimmillaan kuljimme kaikki vaatteet päällä ja silti tuntui kylmä vaivaavan. Ei olisi lähtiessä uskonut, että goretakissa tulee vielä käveltyä. Alkumatkasta riitti ihan pitkähihainen urheilupaita ja vasta auringonlaskun lähestyessä piti lisätä juoksutakki. Aamuyön tunteina hengitys höyrysi ja erityisesti yhtään avoimemmilla paikoilla kylmyys iski. Siinä kohtaa väsy jo painoi, eikä juokseminen oikein innostanut. Hyvä puoli oli se, että paikalleen jääminen ei houkutellut :).

Seuraava potentiaalinen katastrofi iski rastin 55 paikkeilla pimeänä aikana. Rastin lähelle oli karttaan merkitty vesipiste, jonka olimme suunnitelleet olevan toinen vesitäydennyspisteemme. Ensimmäisestä oli jo aikaa useampi tunti. Emme kuitenkaan löytäneet kaivoa vartin haravoinnilla. Ei auttanut kuin jatkaa matkaa. Olimme pahaksi onneksi juoneet vettä sillä mentaliteetillä, että vesipiste tulee pian, ei tarvitse säästellä. Lisäksi olimme rastin 94 ja 92 välillä ohittaneet kaivon täyttämättä juomakapasiteettiämme. Opittiinpa tästäkin, että älä koskaan ohita juomapistettä täydentämättä.

Kokonaisuutena kisa oli hyvä kokemus ja sujui yllättävän kivuttomasti. Toki maalissa tunsi, että tuli oltua liikkeellä lähes vuorokausi putkeen. Sekasarjan tuloksiin pisteitämme verratessa huomasi, että tekemistä on vielä kunnon kanssa. Juoksuaskelia olisi hyvä sovittaa matkalle enemmän, se voisi myös tehdä hyvää vaihtelua jaloille. Nyt ei loppumatkasta kyllä kiinnostanut lainkaan minkään sortin kevyt hölköttely.

Retki-Rogainingiin valmistautuminen

Retki-Rogaining 2015 Jyväskylä 16.-17.5. Tuolla nimellä kulkee seuraava suunniteltu seikkailu, joka on edessä jo ensi lauantaina. Olemme osallistumassa Annen kanssa 24h tunnin kisassa naisten avoimeen sarjaan. Ensimmäinen täysimittainen kisa pitkään aikaan. Annelle ensimmäinen rogaining ikinä. Yllytyshulluus on hieno ominaisuus kisaparissa :). Kisaan valmistautuminen on jäänyt suht heikolle tolalle. Käytännössä muutama juoksulenkki ja kaksi sauvakävelylenkkiä on koko yhteistreenaamisemme saldo.

19.3. Eka juoksulenkki ja sillä pituutta huimat 6,9 km ja kestoa 49 minuuttia.
Annelle eka lenkki talven jälkeen ja minulla tuntui lähinnä tervassa taivaltamiselta vaikka juostiin Jyväsjärven laitaa sileällä asfaltilla. Todettiin, että tästä on vielä matkaa edes jonkinmoiseen juoksukuntoon.

26.4. Ensimmäinen kunnollinen treeni kisatreeni.
Käytiin sauvakävellen ja reput selässä Keltinmäki - Ladun Maja - Ala-Sallaajärvi - Sallaajärven luontopolku - Keski-Suomen maakuntauraa - Hanhiperäntie - Köhniönjärven länsiranta - Kotalampi kiekura. Matkaa kertyi 24 kilometriä ja aikaa tuhraantui 5 tuntia ja 10 minuuttia. Minulla oli ekaa kertaa lenkillä upouudet New Balancen gorelenkkarit, jotka optimistisesti laitoin heti sisäänajoon vaikka tiedossa oli kevään pisin lenkki. Onneksi kengät eivät aiheuttaneet suurempia ongelmia, vähän kolotusta siellä täällä. Plussana kuitenkin keveys ja vedenpitävyys. Märät jalat olisivat varmasti rakkoontuneet.
Metsässä oli vielä lunta erityisesti metsäautoteillä ja latu-urilla. Se teki etenemiseen omat haasteensa ja parin tunnin kohdalla molemmilla painoi jo jaloissa kun pidettiin Ala-Sallaajärven ison männyn hollilla evästaukoa. Loppumatkasta taukotiheys kasvoi ja lopulta päässä kangasteli ajatus siitä että miten selvitään 24h kun alle neljäsosa jo tuntuu näin rankalle. Mutta ei siinä, suunta ylöspäin! Mainittakoon että koko lenkin ajan satoi vettä, mikä toki vain karaisi treenaajia :).

28.4.2015 Järvihaasteen ensimmäinen haaste: Köhniöjärvi.
Mukana menossa myös Hilla. Juostiin maastolenkki poluilla lähtien Köhniön uimarannalta. Matkaa 4,2 km, jossa kesti 37 minuuttia. Tilanne parempi kuin maaliskuussa, mutta kepeydestä ollaan edelleen kaukana.

6.5.2015 Hyväntekeväisyysjuoksu Jyväsjärven ympäri
Osallistuttiin Annen ja Hillan kanssa JYY:n kehyvaliokunnan ja Sporticuksen järjestämään hyväntekeväisyysjuoksuun. Juostiin Alban rannasta vastapäivään Jyväsjärvi ympäri. Kevään pisin asfalttilenkki meille kaikille. Alkumatka meni tihkuvesisateessa, mutta puoleen matkaan mennessä sade loppui. Jalat pökkelöityivät mukavasti loppua kohti, mutta koko konkkaronkka jaksoi hyvillä mielin loppuun asti. Järjestäjät kannustivat meidät vielä lyhyeen loppukiriin. Maalissa oli tarjolla Reilun kaupan luomubanaaneja, mehua ja suklaata. Matkaa järjestäjien mukaan 12,9 km, oman mittauksen mukaan 12,4 km. Meiltä tuohon hurahti n. 1 h 27 minuuttia.

9.5.2015 Sauvakävelylenkki
Taas kevään yhteistreeneissä teemaksi muodostuneessa vesisateessa suuntasimme Köhniön järven rannalta Hanhiperäntielle ja sieltä yhdyspolkuja pitkin Kolmisoppisen metsäpolun laavulle. Laavulta jatkoimme hyvin märkää polkupätkää Soidenlammen eteläosaan, josta siirryimme latupohjalle ja sitä pitkin Keltinmäkeen. Kuljimme vielä Alppiruusupuiston läpi ja lähdimme kumpikin suuntaamme. Minulla menossa mukana ensimmäinen versio itsetehdyistä nilkkasäärystimistä. Totesin että säärystimet eivät oikein pysy metsäpätkillä, mutta juoksussa ja tiekävelyssä suhteellisen hyvin. Tämän treenin päätteksi olo ei ollut läheskään yhtä väsynyt kuin parin viikon takaisella sauvalenkillä jo parin tunnin kohdalla. Matkaa kertyi 15,3 km ja aikaa kului n. 3 h 20 minuuttia. Yllätyksekseni totesin että tahti oli aikalailla sama kuin huhtikuisella lenkillä, vaikka metsästä puuttui lumi ja kepeämmältä tuntui.
Tarkoitus olisi vielä ennen kisaa katsella vanhoja kisakarttoja ja pohtia reittisuunnittelustrategiaa. Sittenpä päästään jo kokeilemaan kuinka rogaining meille maistuu. Annen ja minun kisahistoria alkoi viime syksynä kun osallistuimme Syvänniemi Multisportin pidempään sarjaan. Vietimme lähes kahdeksan tuntia juosten, meloen, pyöräillen ja koko ajan suunnistaen. Kisa oli mukava kokemus, mutta myös rankka koska silloinkin mentiin ns. soitellen sotaan eli treenaamisesta ei otettu turhia paineita :).

Seitsemisen luontokeskus - Helvetinjärven kansallispuiston eteläosa - Ruovesi -vaellus 3.-7.7.2014

3.7.2014, 1. päivä: Seitsemisen luontokeskus - Koverolampi 7,9 km
Ajoimme Parkanon keskustasta taksilla Seitsemisen luontokeskukselle, josta aloitimme vaelluksen perjantai-iltana. Lyhyt luonnehdinta illasta: tosi kuuma ja paljon hyttysiä. Matka kului öttiäisiä läimien. Yksi istuskelutaukokin pidettiin tuulisimmalla paikalla suon keskellä pitkospuilla (siedettävästi hyttysiä). Kirkaslammella käytiin ilman rinkkoja ihmettelemässä taukopaikkaa. Mukavalta näytti. Hassua, kun tultiin erämaisen suon läpi vain löytääksemme paikan, johon pääsee lähes pihaan autolla. Yleisesti Seitsemisen kansallispuiston suhteen todettiin, että autolla pääsee lähes kaikkialle.

Alkumatka taittui hyvää polkua pitkin. Kuva: Ilja Balabin

Pitkospuupätkiäkin oli. hyttysiä myös aika kiitettävästi. Kuva: Ilja Balabin

 

Teimme pienen piston reitiltä katsomaan Kirkaslammen rannalta sijaitsevaa laavua. Hyvältä näytti! Kuva: Ilja Balabin

Jatkoimme vielä Kirkaslammelta etelään Koverolammen telttailu/tulipaikalle. Paikalla oli jo pari muuta poppoota yöpymässä ja tulet valmiina, joten pääsimme heti ruoanlaittohommiin. Listalla oli vegemakkaraa ja uusia perunoita valkosipulisen grillisalaatin kanssa. Hyvää oli! Yöksi pääsimme telttaan hyttysiä pakoon. Koverolammen tulipaikka oli korkean puuston varjostamaa, joten varjoisia telttapaikkoja oli useita, joista valita. Aikainen herätys saunaksi muuttuneessa teltassa ei houkutellut. Tulipaikan tuntumassa oli myös paljon rupikonnia, joiden tallaamista sai varoa tosissaan.
Muutaman sadan metrin päässä oli Koveron perinnetila, jossa oli myös kaivo. Kaivossa oli suositus, että vesi pitäisi keittää. Ei keitetty eikä ongelmia tullut. Kuulemma ihmiset söivät kaivon kannella ja kaivoon pääsi tippumaan ties mitä ja siksi veden laadusta ei ollut takeita. Järkeilimme, että on se nyt lammen vettä puhtaampaa.

4.7.2015, 2. päivä: Koverolampi - Multiharju - Soljaset - Liesijärvi - Rysäslammi 16,6 km
Aamu alkoi uinnilla Koverolammessa. Hyttysiä piisasi riesaksi asti ja kokkasimme aamupalaa teltan ulkopuolella makuupusseihin kietoutuineina. Kanssaretkeilijät ihmettelivät isoja rinkkojamme. Taisivat muut olla yhden-korkeintaan kahden yön keikauksella. Popsimme aamupuurot ja lähdimme liikkeelle hurjan aikaisin eli klo 11:30. Aluksi tutustuttiin perinnetilaan ja Multiharjun luontopolkuun. Oikaistiin Multiharjulta tiepätkää pitkin, polulle palattiin Parinkoskien hollilta. Siellä oli näkyvissä paljon majavien touhujen jälkiä.

Täydensimme vesivarantojamme Koveron kruununmetsätorpan kaivosta. Kuva: Ilja Balabin

Multiharjulla oli paljon puita. Kuva: Ilja Balabin

Kelon pinta oli  kauniisti kuvioitu. Kuva: Ilja Balabin

Aikamoinen kaluaminen majavalla on ollut tuonkin puun kanssa. Kuva: Ilja Balabin

Lämpöä piisasi ja Saari-Soljasen kohdalla oli jo aika voipunut olo ja pisteltiin leipää välipalaksi. Ihmeteltiin myös järvessä uiskentelevia nuijapäitä.

Nuijapäitä uiskenteli Saari-Soljasen edustalla.

Saari-Soljaselta matka Kirkas-Soljaselle taittui ensimmäiselle lintujen tarkkailupaikalle asti pyörätuolireittiä pitkin. Kuva: Ilja Balabin

Kirkas-Soljasissa kokattiin lounaaksi tomaattista linssikeittoa. Paikalla oli myös porakaivo, josta täytettiin vesipullot. Matkalla Liesijärvelle tuli toinen vedenottopiste - lähde. Vedenkantokapasiteetti oli muutamaa hörppyä vaille täynnä, joten jatkoimme matkaa täyttämättä mitään.Matkalla poikettiin ilman rinkkoja katsomassa kansallispuiston karttoihin merkittyä Myllyä. Ihan kiva paikka.

Tasapainoilua myllyn edustalla. Kuva: Ilja Balabin

Hyttysiä piisasi tänäkin päivänä, mutta hiljalleen niihin alkoi tottua. Seuraavassa kohteessamme eli Liesijärvellä oli useampia retkiporukoita ja ranta ei ollut uimiseen mikään unelma, joten päätimme jättää Seitsemisen kansallispuiston taaksemme. Jatkoimme Pirkan taivalta eteenpäin seuraavalle leiripaikalle idän suuntaan. Rysäslammen laavu osoittautui mukavaksi paikaksi. Yksi lapsiperhe oli siellä viettämässä iltaa, joten tulet olivat valmiina. Sinänsä kävi tuuri, sillä puukatos ammotti tyhjyyttään, mutta lapsiperhe jätti meille mukanaan tuomansa puut. He siis lähtivät yöksi kotiin, joten saimme olla omassa seurassamme, mitä nyt lammen toiselta rannalta sijaitsevan vuokramökin rannasta kantautui uivan miespoppoon ääniä silloin tällöin. Popsittiin illalliseksi tortilloja chili sin carne -kastikkeella ja tuoreilla vihanneksilla höystettynä. Jälkkäriksi kokkailtiin nuotiolla omenakaurapaistosta mikä nautittiin vaniljakastikkeen kanssa ennen telttaan vetäytymistä.

5.7.2015, 3. päivä: Rysäslammi - Pitkäkoski - Pyydysjärvi 14,5 km
Aamu valkeni kauniina ja pulahdimme ensimmäiseksi uimaan Rysäslammiin. Rannassa oli pieni laiturin virkaa tekevä lautaviritys mikä oli hyvä, sillä lammen rannat olivat rahkasammalen vallassa ja pohja todella mutainen. Elli upposi polveen asti mutaan yrittäessään rantautua laiturin ulkopuolelta. Vesi meni ihan ruskeaturvemutaiseksi ja kuulemma kutitti vielä lampivedellä huuhtomisen jälkeen.

Pidettiin lounastaukoa 5,5 km jälkeen Pitkäkoskella. Ilja oli aamu-uinnista alkaen tuntenut alkavan flunssan oireita ja hän nukkui päiväunet lounaan valmistuessa. Elli puolestaan tunsi saaneensa suurinpiirtein syyhyn Rysäslammen vedestä ja peseytyi Pitkäkoskessa. Lounaaksi popsittiin extraruokana mukana ollut juustopinaattivalmispasta-ateria pikalinsseillä tehostettuna.

Lounastauko Pitkäkosken ylivievän sillan piknikpyötäkompleksissa. Toinen penkki petti alta siihen istuutuessa, joten huolto ei tekisi tälle paikalle pahaa. Kuva: Ilja Balabin

Lounaan ja päiväunien jälkeen Iljan olo parani, mutta päätettiin joka tapauksessa oikaista matkaa lyhyen tiepätkän avulla. Pirkan taival kun kiemurteli vallan mahdottomasti. Oikoreitti kulki maatilan pihan kautta, mikä sopi meille hyvin sillä juomavesivaramme olivat lopussa ja päätimmekin käydä pyytämässä talosta vesitäydennystä. Ketään ei valitettavasti ollut kotona, joten jatkoimme kuumassa säässä kävelyä hupenevin vesivaroin. Yritimme vielä toisesta lähes reitille osuneesta talosta, mutta siellä oli kotona ainoastaan kovasti haukkuva koira. Keitimme jokivettä metallipulloihin jäähtymään, jotta juomavesitilanne ei pääsisi aivan heikoksi. Taloja kun ei enää matkan varrella näyttänyt olevan.

Viimeiset pätkät ennen Pyydysjärven laavua olivat paikoin hyvin märkiä ja reitti eteni kartalla hyvin kulmikkaasti. Kyseessä oli latupohjaa, joka varmasti talvella oli ihan kaunista, mutta näin kesäaikaan näytti aika aukirevityltä. Pyydysjärven laavun ympäristössä ei telttapaikkoja ollut: maasto oli märkää ja suopursuista. Päädyimme pystyttämään tunnelitelttamme sisäteltan laavun sisälle mikä onnistuikin telttanarujen ja polttopuulankun palojen avulla helposti. Yö oli reissun kylmin ja Elli oli palellut ihan kunnolla.

Pyydyslammen laavulla. Kuva: Ilja Balabin

Onneksi laavulla ei ollut muita kävijöitä, sillä sisätelttavirityksemme vei aikalailla kaiken tilan. Kuva: Ilja Balabin

6.7.2015, 4. päivä Pyydysjärvi - Karhukoski - Leppäjärven laavu - Valkoinen - Ruokejärvet - Kotavuori 24 km
Päivän reitti alkoi yli 2,5 km pituisella täysin suoralla latu-uraa kulkevalla polulla. Kartalla näytti niin kummalta että pakostakin epäili, mutta suoraan se kulki. Ylä- ja alamäkeä onneksi oli ja lopulta pätkä oli mukavan vaihteleva. Posotimme suoran loppuun ja istahdimme tauolle. Taukomäellä näimme urospunatulkun. Pohdimme, että ei olisi ollut kovin motivoiva pätkä illalla väsyneenä, joten oli hyvä päätös jäädä Pyydysjärvelle yöksi.

Latu-ura oli aika rehevässä kunnossa näin heinäkuussa. Kuva: Ilja Balabin

6 km päässä Karhunkosken laavulla pidettiin ensimmäinen pitempi tauko. Ilma oli huikea ja samaten taukopaikka pienen kosken partaalla. Kokkasimme sipulikeittoa linsseillä ja pikamakaronilla terästettynä ja virkistimme jalkojamme kosken viileässä vedessä.

Reitillä oli tällaisia merkkitolppia, jotka loivat toivoa matkan etenemisestä. Kuva: Ilja Balabin

Vaelluspoppoomme matkan puolivälin paikkeilla. Kuva: Ilja Balabin

Kartassa (pikakartta.fi:stä tulostettu MML:n aineistoon perustuva peruskartta) Karhunkoski oli kirjoitettu laavun sijainnista jokea etelään ja sinne näytti Pirkan taipalelta vievän polku. Olimme pohtineet, että jättäisimme rinkat risteykseen ja kävisimme tsekkaamassa Karhukosken pistolenkkinä ennen matkan jatkamista. Onneksi kyseinen polku oli lähes hävinnyt ts. kasvoi hyvin korkeaa heinää. Emme lähteneet katsomaan koskea ja saavuimmekin pian Karhukosken laavulle, joka oli todella mukava paikka.
Jatkoimme matkaa Pirkan taivalta pitkin Leppäjärven laavulle. Laavu oli mielenkiintoisessa paikassa, sillä vettä ei oikein ollut saatavilla: järvi ei edes näkynyt laavulta, niin korkealle mäelle se oli pystytetty. Laavu oli myös todella "syvä" (pitkänmallinen) ja ilmeisesti reitin hiihtäjille hyvä taukopaikka.

Leppäjärven laavu oli korkea ja tilava. 

Levähdimme laavulla ja jatkoimme seuraavaksi omalle pätkällemme, sillä olimme päättäneet käydä kurkkaamassa Helvetinjärven kansallispuiston eteläosan. Jatkoimme seuraavaan risteykseen asti Pirkan taivalta ja siitä käännyimme polkua pohjoiseen. Muutamalla tiekilometrillä pääsimme jo lähelle kansallispuiston rajaa. Matkalla nähtiin myös kettu. Vaihdoimme pitkälahkeiset housut ja järeämmät kengät, sillä vuorossa oli muutaman sadan metrin ns. metsäryty tieltä karttaan merkitylle keskelle metsää loppuvalle polulle.

Metsäryty kulki vanhan hakkuuaukon poikki. Jossain tuolla on Helvetinjärven kansallispuisto ja polkukin pitäisi olla. Kuva: Ilja Balabin

Ryty onnistui huikeasti: löysimme hakkuuaukon läpi menevän peurojen polun ja karttaan merkitty polku löytyi ilman kummempia etsiskelyjä. Yhteensä polkujen ulkopuolella vietettiin jännittävät 12 minuuttia. Eteläosa Helvetinjärven puistoa on ehdottomasti käymisen arvoinen. Polkupätkä vei Valkeisen nuotiopaikella ja sitä ei selvästi ollut huollettu pitkiin aikoihin. Pätkällä oli kuitenkin ojien yli sillat ja muutama kyltin jämäkin löytyi. Sääli, että polku oli selvästi jätetty häviämään hiljaksiin, sillä metsä ympärillä oli komeaa.

Helvetinjärven etelä-osan kartalla vain kesken loppuvalla polulla matkalla kohti Valkeisen nuotiopaikkaa. Mitä unohtui? Kuva: Ilja Balabin

Valkeisen nuotiopaikka oli mukava ja erityisesti pätkä siltä tienvarteen oli hieno: tupasvillarämettä piisasi valkoisena merenä. Nuotipaikalla tapasimme miehen, tämän pienen tyttären ja kaksi koiraa . Tajusimme, että he olivat ensimmäiset ihmiset sitten Rysäslammen laavun. Aika hyvin sitä oli päässyt erääntymään ihan näinkin etelässä.

Koiria pääsi rapsuttamaan :). Kuva: Ilja Balabin

Tupasvillameri muutti maiseman valkoiseksi. Kuva Valkeisen nuotiopaikalta kohti Ruokejärviä. Kuva: Ilja Balabin

Jatkoimme Ruokejärvien taukopaikalle, jossa kokkasimme lounaaksi tonnikalatomaattikastiketta ja pastaa. Paikalla oli yksi kolmihenkinen kalaporukka. Ruoan päälle kävimme uimassa etelästä puhaltavasta suht navakasta tuulesta huolimatta - virkisti! Matka jatkui kohti puiston kaakkoiskulmaa Ruokejärvien pohjoispuolelta. Seuraavaksi oli luvassa reissun kolmas vesipiste eli Ruokkeenharjun kaivo. Kaivolla oli enemmän itikoita kuin koko reissulla yhteensä. Täytimme pullot pikavauhtia ja jatkoimme matkaa tielle, mistä taas pääsimme pian taas takaisin Pirkan taipaleelle.

Hieman ränsistynyt silta muitaakseni jo Helvetinjärven kansallispuistosta jos poistuttuamme. Kuva: Ilja Balabin

Matka etenee, ötökät syö ja kilometritolppa jäkälöityy. Kuva: Ilja Balabin

Pirkan taivalta kuljettiin Ruoveden suuntaan Kotavuoren päälle. Kotavuoren taukopaikasta oli ristiriitaista tietoa emmekä oikein tienneet mitä odottaa. Totuudeksi selvisi, että kyseessä on ilmeisesti jonkunmoinen pienehkö yksihuoneinen seurantalo, joka on jätetty oman onnensa nojaan. Joskus siellä oli tainnut olla jopa sähköt. Nykyisellään edes ovi ei pysynyt kiinni ja tunnelma oli hämäröityvässä illassa pilvien vyöryttyä taivaalle jopa vähän aavemainen. Seuraavaksi yöksi oli luvattu vesisadetta, mutta päätimme yöpyä mieluummin teltassa kuin Kotavuoren mökissä. Teltalle löytyi varsinainen retkeilijän deluxe-patja sillä sammalmattoa oli kunnioitusta herättävän paksu ja pehmoinen Kotavuoren itäpuolella. Kotavuorelle kiipeäminen kuitenkin kannatti, sillä paikalta oli hienot maisemat alla aukeavalle järvelle.

Näkymä Kotavuoren päältä. Kuva: Ilja Balabin

Kokkailimme vielä yön laskeutuessa porkkana-sipuli-linssi-risottoa. Kaasua kului reilusti ennen kuin ruoka oli kypsää, mutta loistavaa pöperöä tästä uudesta retkiviritelmästä tuli. Kerkesimme juuri asettua telttaan kun ensimmäiset sadepisarat alkoivat ropista.

7.7.2015, 5. päivä Kotavuori - Ruovesi 5,8 km
Koko yön sateli enemmän tai vähemmän ja aamulla herätessämme sade kuului jatkuvan. Kokkasimme aamukiisselit teltan absidissa ja pakkasimme kaikki tavarat valmiiksi ennen teltan purkamista. Kun sitten teltasta poistumisen aika koitti sade oli vähentynyt hädin tuskin havaittavaksi tihkuksi. Pakkasimme teltan ja lähdimme Pirkan taivalta kohti Ruoveden keskustaa. Märkä heinikkö kasteli tehokkaasti, mutta takit kevennettiin nopeasti pois päältä, koska touhu meni niiden kanssa hikiseksi. Pirkan taival oli ilmeisesti vielä tälläkin pätkällä latupohjaa ja se kulki parin talon pihan poikki. Kesäaikaan reitillä pysyminen oli sikäli vaikeaa, että latukone ei ollut jättänyt seurattavaa uomaansa maastoon. Pysyimme kuitenkin suht hyvin reitillä vaikka jokaista karttaan merkittyä risteävää polkua ei löytynytkään.

Matkaa Ruovedelle oli vain kuutisen kilometriä, josta selvisimme n. 1,5 tunnissa lähinnä kiitos paikoin hyvinkin heinikoituneen ja märän latupohjan. Maaston märkyys ja päivän viileys kummasti karsi taukoiluhaluja. Saavuimme Ruovedelle ison urheilukenttäkompleksin reunaan. Emme olleet selvittäneet etukäteen Ruoveden bussiaseman tai kaupan sijaintia, mutta molemmat osoittautuivat olevan käytännössä heti seuraavassa korttelissa urheilukenttäalueen läpi kuljettuamme. Ehdimme ostaa evästä ennen bussin lähtöä. Päästyämme bussiin rankka vesikuuro kasteli koko seudun. Hyvät ajoitukset sateella :).

Osprey-team perillä Ruovedellä. Kuva: Ilja Balabin

Bussi vei meidät Tampereelle, jossa käytiin Napolissa popsimassa pitsat. Kuva: Ilja Balabin

Käytetty aika ja kuljettu matka kunakin päivänä:
Päivä    Kävelyaika    Matka   Nopeus (min/km)
---------------------------------------------------------
1.          02:20:00          7,9       17:43
2.          04:50:00        16,6       17:28
3.          04:10:00        14,5       17:14
4.          06:18:00        24,0       15:45
5.          01:34:00         5,8        16:12
--------------------------------------------------------
yht.       19:11:17        68,8       16:44

Kulkuajat:
Seitsemisen luontokeskus - Koverolampi 2 h 20 min
Koverolampi - Saari-Soljanen 2h
Saari-Soljanen - Kirkas-Soljanen 15 min
Kirkas-Soljanen - Mylly - Liesijärvi 1 h 10 min
Liesijärvi - Rysäslammi 1 h 25 min
Rysäslammi - Pitkäkoski 1 h 40 min
Pitkäkoski - Pyydysjärvi 2 h 30 min
Pyydysjärvi - Karhukoski 1 h 30 min
Karhukoski - Leppäjärvi 1 h
Leppäjärvi - Ruokejärvet 1 h 45 min
Ruokejärvet - Kotavuori 2 h
Kotavuori - Ruovesi 1 h 35 min

Kommentteja Pirkan taipaleen tästä pätkästä:
-Vesipisteitä ei pahemmin ole, Rysäslammen ja Pyydysjärven vesi ei ole mitään parhaimman makuista
-Kansallispuiston ulkopuolisten laavujen puuhuolto vaikutti sattumanvaraiselta
-Reitti on pääosin latupohjaa ja siellä ei liiku retkeilijöitä kesäaikaan ihan hirveästi eli reitillä on tapahtunut paljon heinikoitumista.
-Reitin seuraaminen paikoin hankalaa.
-Reitin kaikissa osissa on kuitenkin reittimerkkejä, mutta ei välttämättä risteyspaikoissa.
-Kansallispuistojen ulkopuolella reitillä ei tullut vastaan ketään Rysäslammen laavua lukuunottamatta.
-Helvetinjärven kansallispuiston eteläpuoli on käymisen arvoinen paikka.